Sain taas viime viikolla nähdä ihmeen, kuinka 16 surevaa leskeä löysi itsestään kipinän, joka on ihmisen jokaisessa solussa kätkettynä. Monet kriisit ja toisinaan arjen rutiinitkin, väsymykset ja kyllästymiset peittävät elämänhalun tai se on niin itsestään selvä, ettei sitä muista lisätä päivittäiseen soppaansa.
Kriisissä olevien ihmisten kanssa työtä tehneenä olen vakuuttunut, että toivoa on kylvetty tiedostoomme niin paljon, että se pilkahtaa väistämättä jossain kohtaa myös tietoiseen mieleen. Suunta on eteenpäin, toivo johtaa nyt-hetkestä huomiseen. Sitä voi myös monin keinoin houkutella. Näin saa pimeillä taipaleilla pitkät valot päälle.
Katse kohti pilviä
Katseen suunta ylös ja oikealle avaa aivoista ”unelmointiosaston”. Sydämen ääni kertoo mikä itselle on hyväksi. Usein ihminen pyytää vaikeana hetkenä mielenrauhaa, muut haaveet voivat odottaa. Lesket kurssilla totesivat yhteen ääneen, että elämä jäi heille, sitä pitää elää! Ikähaarukka tässä ryhmässä oli 55-85 vuotta ja jokainen löysi unelmansa, vaikka suru sitä aluksi peitti. Monen tavoite oli elämänhalun lisääntyminen.
Hetkessä oleminen
Nyt-hetki avautuu viiden aistin kautta. Katsele, kuuntele, tunnustele, haistele ja maistele tietoisena kokemastasi. Yhteen hetkeen mahtuu täydellinen oleminen. Ajatukset ohittavat helposti läsnäolon, jolloin tulee nojattua taaksepäin menneeseen tai etukenossa tulevaan. Nyt-hetki on usein neutraali, kun sen rajaa sopivan kokoiseksi. Siihen virtaa koko ajan uutta energiaa, elämänhalua, voimaa, viisautta ja toivoa. Näin tulevaisuus jää vapaaksi, ikäänkuin optioksi kaikkeen hyvää.
Kollektiivinen viisaus
Monessa mielessä olemme yhtä, josta tulevaisuuden tutkimukset varmasti antavat aikanaan enemmän tietoa. Viime vuonna Prisman tiededokumentissa oli mielenkiintoinen tutkimus: Suuressa lasipurkissa oli yli 4000 irtokarkkia. Noin 170 ihmiseltä kysyttiin arvio, paljonko karkkeja on. Hajonta oli 200-50000 väliltä. Kun yhteen laskettu luku jaettiin arvioijien lukumäärällä, keskiarvo heitti vain muutamalla karkilla. Yhteensä tuo joukko tiesi, paljonko purkissa oli makeisia!
Selvitymisen keinot ovat kaikkien käytössä. Asettuminen siihen kohtaan elämää mikä nyt on todellista, onpa siinä haastetta tai keveyttä, avaa parhaiten sen kentän, mistä voi mallittaa myös muiden keräämää tietoa. Vastustus kuuluu osana sopeutumista, mutta mitä nopeammin antautuu, sitä varmemmin antaa tilaa toivolle, jota kollektiivisesti on paljon.
Oma polku
Kriisit laittavat mittasuhteet paikalleen. Silloin pienet lillukanvarret eivät enää kompastuta eikä suututa. Itselle todella tärkeät asiat kirkastuvat ja siksi koko tunnemylläkkä mitä kokee, toimiikin tienviittana. Menetyksen tullessa aluksi ei näe pitkälle, mutta jokainen päivä tekee ihmisessä työtä, salaperäisen hiljaisesti ja näkymättömästi. Selkeitä hetkiä alkaa tulla yhä enemmän ja oman elämän tarkoituksellisuus löytyy siitä kohdasta elämänkaarta, missä on. Vanhin ryhmästämme kertoi, kuinka tyytyväisenä hän voi nauttia omista oloistaan ja lähteä tapaamaan muita silloin, kun haluttaa.
Kesäkuussa aina kerran vuodessa olemme ohjanneet kollegan kanssa nuorten leskien kurssin, 5 päivän internaatin, joka sekin on RAY:n rahoittama ja Eläkeliiton hallinoima hanke. Jos tunnet alle 50 vuotiaita leskiä, suosittele heti hakemaan kurssille, Eläkeliiton sivuilta löytyy ohjeet hakuun. Vertaistuki on paras apu. Olen sen saanut todistaa jo 15 vuotena olessani kouluttajana Yht’äkkiä-kursseilla. Karkkipurkkiteoria näkyy, kun toivo alkaa kasvattaa näköalaa, se antaa energiaa jokaiselle itsensä näköiseen elämään.
”Toivo on sitä, että toivoo, että huominen olisi.” Martti Lindqvist