Kesän alkava sade heittää kylmät pisteet iholle. Lomalaiset toivovat aurinkoa, maanviljelijät vettä. Isot ja pienet toiveet elämässä johtavat eri kokoisten ilojen ja pettymysten äärelle. Väistämätön vaatii sopeutumista, ilman suostumista jää kirpeään katkeruuteen.
Luopuminen ja täyttyminen
Pidin kesän alussa 50-60 vuotiaille leskille Yht´äkkiä yksin kurssin. Puolison kuolema vie osan itsestä ja muutos johtaa elämänvirran kuohuvaan koskeen, joka on laskettava. Matkalla identiteetti muuttuu, syvältä kumpuaa kysymys: Kuka minä nyt olen? Pariskunnat alkavat usein mieltää itsensä kokonaisesta yksiköstä puolikkaaksi. Joskus ei aivan sitäkään, riippuu parisuhteen vallan jaosta, itsetuntemuksesta ja monista muista tekijöistä.
Vanhasta luopuminen on kuin itsestä otettaisiin puolikas pois. Tyhjiö täyttyy uudella. Jokainen toimii oman elämänsä käsikirjoittajana. Totuttelu uuteen siviilisäätyyn pyytää myös tutustumaan muuttuneeseen itseen.
Selviytymisen taito
Olen pitänyt leskille kursseja yli 17 vuotta ja vakuuttunut, että ihmisen solutasolla asti on informaatiota selviytymisestä. Se laukeaa päälle kiristävästä möykystä rinnassa, kun tuntuu, että tulevaisuus katoaa näkyvistä. Keho kantaa tietoa, kun mieli ei jaksa. Arvot järjestäytyvät uudelleen. Vaillejääminen osoittaa, mitä tarvitaan ja kipu pyytää parantumista. Eräs leski sanoi:”Minut tuomittiin elämään, siksi minun täytyy elää.”
Eväät kuulostavat vaikeilta, eikä kukaan voi sanoa, että luopuminen olisi helppoa. Mutta eheytyminen on vääjäämätöntä. Salaperäisesti ihmiset tarttuvat hetkeen, joka alkaa tuoda kiitollisuutta eletystä, toivoa tulevasta ja iloa siitä, että voi vaikuttaa elämäänsä niin kauan kuin sitä on.
Vetoavusta valoa
Ihmiset toimivat avuntuojina toisilleen. Joskus lehtiartikkeli, kirja tai sattumalta kuultu sana voi toimia tienviittana. Surevan kohtaaminen nostaa ihmisessä riittämättömyyden tunteen. Mitä voisikaan sanoa sellaista, joka veisi kivun pois? Ei mitään. Rinnalla oleminen, pysähtyminen, omien pelkojen ja tunteiden nouseminen ovat ystävän prosessia. Ihmisten kohtalot koskettavat. Jokainen huomaa, että elämä ei anna takeita, kuolema koskettaa milloin vain.
Siksi kuoleman kanssa kannattaa olla kohtuullisen sinut. Oppi-isäni Martti Lindqvist sanoi, että kuolema on kirkkain peili elämään. Mitä kuvaa elämästä se heijastaa nyt? Ehkä elän parasta aikaa, siksi päätän olla kiitollinen sateesta ja…