Joutomaiden hyvät haamut
Ajelin työmatkaa ja kuuntelin radiota. Matalan auringon keltainen valo venytti varjot maisemassa saduksi. Marko Leppäsen haastattelu ruokki ajatuksiani. Hän on kehittänyt esoteerisen maantieteen ja tehnyt siitä gradun vuonna 1994. Filosofia perustuu alueiden kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Polariteetit toimivat usein ihmismielessä plus- ja miinus- akselilla, joka tekee positiivisen houkuttelevaksi. Haastattelussa kävi ilmi, että keskus- ja periferia-alueet muodostavat kokonaisuuden, jotka keskenään ovat tasa-arvoiset.
Kartalla
NLP pohjautuu käsitykseen, että jokaisella on todellisuudesta oma karttansa. Se on muodostunut kokemuksista, tulkinnoista, arvoista ja uskomuksista. Kartta on henkilön oma selitys elämästä ja sen osa-alueista. Maastossa ollaan kokemassa. Siellä toisinaan on suuntaviittojen lisäksi myös kartta hukassa. Uusi kokemus rakentuu taas tulkintojen myötä kartalle. Radiohaastattelu sai minut tutkimaan mielen sisäistä karttaa.
Rauniot
Jokaisen kartalta löytyy myös raunioita. Sinne on kerrostumien alle jäänyt kipeitä kohtia, sukujen historiaa ja omia valintoja, joita toivoo, ettei olisi koskaan tehnyt. Raunioita vältellään, unohdetaan, hävetään ja jätetään periferiaan. Entä jos se on yhtä hyvä ja tärkeä kuten keskus, mihin jokainen pyrkii? Keskuksessa saa näyttää parastaan, menestyä ja olla pidetty.
Itsenäisyyspäivänä muistellaan sankareita ja jouluna viedään kynttilät haudoille. Ehdotan, että jätetään kuolleet rauhaan ja viedään kynttilät omille raunioille. Armahdetaan itsemme keskeneräisyydestä, tullaan kokonaisiksi ja vaihdetaan napojen paikkaa. Miinuksessa on plus ja plussassa miinus. Lakataan yrittämästä hyvyyttä. Annetaan eheydelle potentiaali ja otetaan kaikki voima käyttöömme. Tutustutaan itseemme uusin silmin.
Tervehditään kauniisti toisen raunioita ja ehjästä tulee arki, jonka ydin on pyhä.
Joutomaat
Raunioiden ympärillä on joutomaita, että ne pysyisivät kaukana keskuksesta. Mitä kaikkea kartalta löytyy, kun painopiste siirretään välillä kulkemattomille poluille, tiheikköihin ja soille, joista ei löydy pitkospuita? Haamut kiertelevät joutomaita. Ne ovat osa meitä, varjoja kuten C.G. Jung niitä kutsuu. Tuntemattomina ne kompastuttavat ja näyttäytyvät vastaantulijoissa ja vieraissa. Tuttuina piilotetut puolemme niveltyvät osaksi itseä ja muuttuvat viisaudeksi ja voimaksi.
Kiitos Terhi. Vaikka ikää on, on pelottavaa lakata näyttelemästä hyvyyttä, hyvää. Raunioiden ja joutomaiden koluaminen sattuu, haamujen aikeista ei tiedä, pitkospuutkin ovat välillä poikki, suo upottaa. Onneksi on kanssakulkijoita. Jokohan sitä pikkuhiljaa uskaltaisi nähdä raunionsa ja joutomaan, olla vähän enemmän kokonainen – ihminen? Sytytän arasti kynttilän.