Optimoijan kirous

Tulisipa lämmin kesä. Sataisi jo kuivaan maahan. Loma parantaa vointini, parisuhteeni ja lapset tulevat paremmin huomioitua. – Katse eteenpäin on hyvä suunta ja tietyssä määrin on hyvä olla toiveikas.

Haluamisen taakka vähentää joustavuutta hyväksyä todellisuus. Optimoijan kirouksesta kertoo tämän päivän Hesarissa Aalto-yliopiston apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa. Se on jopa matemaattisesti todistettu ilmiö. Aina parasta odottamalla ja toivomalla voi pedata itselleen pettymyksen. Haluaminen johtuu usein syvemmästä muutoksen tarpeesta, jota aletaan ratkaista haalimalla monenlaisia asioita runsauden tarjottimelta. Se on hyvin katettu meille länsimaisissa yhteiskunnissa.

Kahden viikon hilpeys

Joku tutkimus kertoo, että ihmisen ilo kestää saamisistaan pari viikkoa. Sitten taas halutaan seuraavaa. Näin voi rakentaa ihan mukavaa elämää itselleen, mutta usein tulee kohta, kun todellisuus ei vastaa toiveita. Pettymykset on ladattu vaatimuksiin, kuinka asioiden pitäisi olla.

Luopuminen jatkuvasta haluamisesta voi helpottaa. Se johtaa tutkimaan, mitä nyt on olemassa, eikä sitä, mikä puuttuu. Kesäloma olisi hyvä aloittaa miettimällä 5-10 asiaa, mitkä joka tapauksessa tuovat iloa, vakautta ja ehkä myös kiitollisuutta.

Unelma pyytää

Kun lakkaa jatkuvan haluamisen, tulee tilaa kuunnella syvempää tietoa, sydämeen kirjoitettua karttaa. Jokaisella on tieto, kuinka parhaimmillaan toteutuu elämässään. Se pohjautuu arvoihin ja suurempaan tarkoituksellisuuteen. Olen nähnyt monen löytävän paikkansa hiljaisten tienviittojen ja hankalien matkojenkin jälkeen. Heidän jatkuva haluaminen sammuu ja myös fyysinen terveys paranee. Ennen kaikkea tarkoituksellisuus, omat merkitykset, elämässä tuovat tyytyväisyyttä ja myös joustavuutta sopeutua ja toteutua kulloisissakin olosuhteissa.

Yksilöllisyyden korostaminen alkaa olla ohi. Tiedämme, kuinka paljon vaikutamme toisiimme. Tyytyväinen ihminen on hyvä kanssakulkija. Joskus elämä notkahtaa kaikkien kohdalla ja tulee tarve saada tukea. Niin paljon, kun itse on ottanut vastaan apua, voi auttaa jatkossa toisia.

Perhosbaari

Olen istuttanut kukkia perhosia ja hyönteisiä varten. Tarjoilu alkaa käynnistyä ja happy hour on ympäri vuorokauden. Pienien ilojen puroja toivottelen teille kaikille, jotka lomailette, puurratte, etsitte työtä tai tienviittoja. Palaan elokuussa blogeihin. Hyvää kesää.

Comments are closed.