Maailmassa oli hiljattain aika, jolloin muureja purettiin. Yhdistyminen kestää niin kauan kuin kaatuneet muurit muistetaan. Nyt on aika toinen. Monenlaista aitaa pystytetään ihmisten ja eläimien esteeksi. Parempia ja huonompia perusteluja tulvii paljon ja niiden pohjalta muodostamme omat käsityksemme. Toisistaan eriävät näkökulmat pystyttävät taas lisää raja-aitoja. Eri leireissä on meitä ja teitä ja heitä.
Kollektiivinen liikehdintä rajoilla näkyy joka uutisissa ja lehtien sivuilla. Missä kenelläkin on lupa olla, mihin saa valtuudet asettua? Samaan aikaan terapeuttien kanssa ihmettelemme, kuinka tavallistakin enemmän ihmiset juuri nyt käsittelevät henkilökohtaisia rajojaan.
Turva vai vankila
Viisas päiväkodin johtaja kertoi, kuinka pieni lapsi oppii maahan piirretyn rajan: ”Täällä on turvallista, älä yritä viivaa. Siellä voi jäädä pyörän tai auton alle.” Laki säätää aidoista toki enemmän, mutta yllättävän luontaisesti lapsi tajuaa rajan suojelevan vaikutuksen. Yhdessä joukko pieniä taaperoita huolehtii, ettei kukaan ylitä rajaa, muutaman hairahtuneen kotipesälle palauttamisen jälkeen.
Itseohjautuvuus ja rajan kunnioitus on elämän mittainen läksy. Piirretyn viivan jälkeen rajan hahmottaminen tulee vaativammaksi. Toisinaan vanhat rajat alkavat tuntua niin ahtailta, että ne täytyy ylittää. Silloin kokemus karttuu, mikä on on omaa tilaa ja milloin astuu toisen rajojen sisäpuolelle.
Ylikävelijät ja allejääjät
Avaimet pysyvät omassa taskussa vain, jos hahmottaa rajansa ja valtuutensa niiden sisällä. Meissä on niitä, jotka kävelevät joskus röyhkeästi tai tietämättäänkin toisten yli. He käyttävät valtaa, joka ei ole niiden käytössä, keille se kuuluisi.
Kun rajat ovat tiedossa ja niitä kunnioitetaan puolin ja toisin, kaikki on täysin selvää. Mutta rajakiistoja käydään työpaikoilla, parisuhteissa, perheissä ja suvuissa. Silloin vyyhti on sekaisin ja puhuminen vain kiristää solmuja entistä tiukemmalle. Minun piti terapeuttina itse kokea tämä moneen kertaan. Kokemuksieni opettamana näen saman prosessin asiakkaissani.
Parempi tulos selvittelyistä toisten kanssa tulee, kun käy ensin dialogia itsensä kanssa. Miten puolustaa omaa rajaa tai kunnioittaa toisen, jos ei niitä hahmota?
Minkälainen raja
Yksin ollessa voi olla levossa avaruuden sylissä. Tarvitsemme rajoja suhteessa toisiin ihmisiin, tullaksemme kuulluksi ja parhaassa tapauksessa kunnioitetuksi. Usein haemme turvaa rakentamalla näkymätöntä muuria ympärillemme. Joku voi yrittää kaataa sitäkin, mutta aito ja spontaani viestintä muurin läpi osoittautuu vaikeaksi. Lopulta korkea muuri erottaa meidät elämästä ja sitä aletaan purkaa itse sisältäpäin.
Maahan piirretty viiva on merkki, joka täytyy ensin itse uskoa. Se tekee myös muille tiettäväksi näkymättömän rajan, sinun vaikutusalueesi. ”Ei” on hyvä sana, kun käytät sitä harkiten. ”Kyllä” on vapaaehtoisena kaunis sana, kun käytät sitäkin harkiten. Mikä tekee sinulle ja käytettävissä oleville energioillesi hyvää? Mitä haluat? Mihin voit venyä, vaikka se ei olisikaan mukavaa, mutta arvoillesi tärkeää? ”Ei” ja ”kyllä” pitävät vahtia rajoillasi. Niiden sisälle mahtuu sinun näköisesi elämä.
Kun voit hyvin, rajasi eivät vuoda kumpaankaan suuntaan. Ja toisaalta juuri rajojesi läpi tulvii se valo, jota kannat mukanasi. Sitä jaat, se kutsuu ja ravitsee. Se valo sinä olet!
