Tag Archive for rauha

Mikä ikigai

Miksi kannattaa joka aamu nousta sängystä? Tuntuuko se pakolta, vaikka ei jaksaisi vai onko se samantekevää. Haluaisitko käyttää aikasi muutoin kuin tekemiesi valintojen mukaan? Onni on merkitys, jonka löytää joka päivä.

Japanilaiset tuntevat käsitteen ikigai iki (elää ja gai (syy). Niin isommat tavoitteet kuin pienet arkiset ilon aiheet saavat kaikupohjan omista merkityksistä. 100-vuotiaaksi eläneitä yhdistää voimakas ikigai yhteisön hyväksi. Kaikki mitä tekee, hyödyttää myös muita. Lisäksi toiminta tuottaa itselle iloa. Marttyyripuurtajilta tämä energia puuttuu.

Mittarissa iloa ja rauhaa

Monet terapiaan tulevista etsivät elämälleen tarkoitusta tai yrittävät ratkaista umpikujaa, joka on johtanut pois omasta ikigaista. Hyvä kysymys meille kaikille: Milloin viimeksi koit iloa? Mitä teit, keiden seurassa, mikä tuotti ilon? Miten voit lisätä iloa elämäsi pieniin ja isoihin valintoihin?

Merkitysten löytäminen ei johda ylikuormittumiseen, sen tekee vaativuus itseä kohtaan ja ylivirittyneisyys. Toisten määrittelemät elämänohjeet ja suunnat saattavat tuntua viisailta, mutta kannattaa punnita vievätkö ne omalle polulle. Tarkoituksellisuus tuo ilon lisäksi rauhaa ja lepoa. Näillä eväillä voi mitata, mikä riittää ja miksi ponnistella enemmän.

Herätys

Joillakin on kirkkaana ikigai, toisilla japanilaisen sanonnan mukaan se voi uinua sydämessä. Tyhjyyden tunne, näköalattomuus ja levottomuus ovat usein kaipausta siitä, että elämän tarkoituksellisuus olisi kirkkaampi. Tietyt tarkoitukset paljastuvat eri ikävaiheissa, siksi päivittäminen toisinaan on paikallaan.

Itseään voi herätellä kysymyksillä, mikä elämässä on arvokasta ja miksi. Pienet askeleet johtavat oikeaan suuntaan. Siksi kannattaa kuunnella, mikä juuri nyt on hyväksi ja toteuttaa se. Mitä uskollisemmin tekee tärkeitä asioita, sitä helpommin löytyy väyliä toteuttaa ikigaita.

Elämän tarkoituksesta on filosofoitu ja kirjoitettu paljon. Se voi kuulostaa juhlalliselta ja niin suurelta, että siitä saadaan vain väittelyä aikaiseksi. Näin voi olla varsinkin, kun katsoo erilaisten uskontojen tarjoamiin tarkoituksiin ja varsinkin rajoituksiin. Mistään ”oikeasta ja väärästä” ei ole sodittu enemmän.

Toiselle ei voi sanoa, mikä hänen ikigainsa on. Se on löydettävä itse. Jokaisella on omat arvot ja tärkeät asiat. Parhaiten niitä voi kirkastaa, kun hyväksymme omat ja toisten ikigait, huolimatta siitä, kuinka erilaiset ne ovat.

Iso unisieppari, unet kantavat ikigaita.

Sodan ja rauhan lapset

Kirjoitan joka kuukausi blogin. Sitä on mukava miettiä ja alitajunta tarjoilee teemoja terapeutin tutuilta alueilta. Nyt uutisvirran sotatoimet ottivat etuajo-oikeuden, enkä voi sitä ohittaa. Epämääräinen ahdistus atomisodan pelosta 60-luvulla muokkasi lapsuuttamme. Nyt näen samaa nykynuorten huolissa.

Epigeneettinen muisti

Monien sukupolvien hiljaisen tiedon mekanismi aukeaa hiljalleen tieteen kehittyessä. Epigeneettinen perinnöllisyys tarjoaa selityksiä. Tietyt kokemukset ovat kuin valokuva, jota geenit kantavat eteenpäin. Tästä saadaan varmasti lisää ymmärrystä solutasolla, mutta meillä on siitä kokemusta.

Vanhempani kokivat sodan. Äiti nukkui takki päällä, että pääsi nopeasti juoksemaan suojaan ilmahälytyksen tullessa. Hän törmäsi pimeässä puistonpenkkiin 12-vuotiaana, löi päänsä ja heräsi maasta yksin katsellessaan pommien putoamista. Tämän kuulin vasta aikuisena, kun hän kertoi nähneensä pommeista unta yli 50-vuotiaaksi. Pimeän pelko oli siirtynyt minuun kuoleman pelkona, joka oli täysin irrationaalista. Se laittoi etsimään turvallisuutta ja altistusten kautta lopulta hyväksyin pimeän ja valon sisaruksiksi elämääni.

Sanattomuus

Isäni lähti 18-vuotiaana jatkosotaan, haavoittui ja selvisi siitä. Paras ystävä oli etulinjassa mukana. Pojat pitivät toisiaan kädestä kiinni hypätessään kuoppaan turvaan. Ystävä sai pahan osuman päähän ja putosi kuoppaan kuolleena isäni päälle. Tästä isäni ei puhunut koskaan, kuulin tapahtuman sukulaiselta isän jo kuoltua. Osa kotiin pallanneista ratkaisi sotatraumat raivoamalla, usein humalassa ja osa sulki suunsa. Kokemuksille ei tullut sanoja.

Omat yllättävät pelästymiset ja uhkatilanteet tuottivat oudon leimahduksen, että pääni hajoaa. Isän tarinan ymmärtäminen antoi selityksen. Isän trauma siirtyi kuin valokuva minuun epigeneettisen muistin kautta, eikä minulla ollut tiedossa tarinaa, mihin olisin voinut mielikuvani sijoittaa.

Puhumattomat tapahtumat johtavat siihen, että tarvitaan kokonainen elämä, koska tarina aukeaa vasta takaperin, eikä aina sittenkään. Vanhempien painajaiset tikattiin painaviin täkkeihin, joiden alla nukuimme, vartuimme ja opettelimme elämään pelkojemme kanssa.

Lahja

Kuinka voimme kantaa rauhasta ajatusta, toimia sen eteen nyt? Olen valmis maksamaan rauhasta kovan hinnan. Miten voimme auttaa sodan uhreja, sillä se kannattaa. Monet seuraavat sukupolvet tulevat kärsimään tästä käynnissä olevasta sodasta. Sodassa on vain häviäjiä.

Traumoja voi myös tasapainottaa ja kertoa riittävässä määrin kokemuksistaan, että jokainen voi ymmärtää mihin suvun tarinaan itseään kirjoittaa. Todennäköisesti epigenetiikka kuljettaa myös parantumista eteenpäin. Silloin juoni siirtyy ainakin jossain määrin helpommin seuraavan sukupolven valtuuksiin kirjoittaa tarinaansa itse.

Isäni jäi hahmoksi, jota en oppinut tuntemaan ihmisenä. Kuolinvuoteellaan hän kuitenkin antoi suuren lahjan sanomalla: ”Kaksi asiaa, joita en ole osannut koskaan kertoa, sanon nyt: Sota pilasi elämäni ja minä rakastan sinua.”

Picasson rauhan kyyhky

Kolkuttaa, käskee, kiittää

Vanha ja outo sana: omatunto, josta filosofit ja papit ovat kirjoittaneet jo kauan kukin omasta näkökulmastaan. Kasvatuskeinona siihen valjastettiin usein armoton piiskuri. Pelkkä omatunnon kolkutus ei riittänyt, vaan katumuksella piti osoittaa ymmärtäneensä väärän toimintansa. Näillä metodeilla minustakin ja saman ajan nuorista tuli radikaaleja ja samalla huonon itsetunnon kanssa painivia varmistelijoita. Unohdimme kertoa kolkutuksen äänestä paljoakaan seuraavalle sukupolvelle.

Omatunnon opaskirja

Sydän ohjelmoituu arvoilla. Työelämässä ja yrityksissä alettiin puhua arvoista vuosituhannen vaihteessa. Itsekin tein paljon arvokoulutuksia, joiden tarkoitus oli jalkauttaa julistetut arvot käytäntöön. Pelkät manifestoidut arvot eivät riitä, jos ne tulevat ulkoapäin. Jokaisen on koettava arvot omikseen, että voi käytännössä valita, kuinka niitä omalla toiminnallaan toteuttaa. Työroolissa se usein onnistuu kohtuullisesti.

Itse julistin omaan yhden hengen yritykseeni arvot: Rakkaus, Joustavuus ja Kasvu. Vieläkin ne tuntuvat omilta ja sopivat siihen, mitä olen parinkymmenen vuoden aikana tehnyt. Aina ei mene parhaalla mahdollisella tavalla, mutta juuri se antaa tilaisuuden kasvuun. Empatia, joka on rakkautta, toimii parhaana motiivina ihmisten kohtaamisessa. Joustavuus perustuu jatkuvaan uudelleenarviointiin. Kun luulee tietävänsä, pystyttää aidan, jonka sisällä tarkastelee asioita. Joustavuus on aidan kaatamista, katsomista oletuksiensa yli. Valitsin itse opaskirjan, jota omatuntoni lukee.

Radikaali visioi

Jos saisin päättää, laittaisin kouluaineeksi Omatunto. Jo pienestä voi opettaa lasta kuulemaan, mikä on tärkeää. Erityisesti murrosiässä persoonan kehitystä ohjaavat arvot. Mikä on itselle ja toisille tärkeää, kuinka täällä eletään, minkälainen haluaisin olla?

Seuraava askel on arvojen soveltaminen, jossa päästään uskomuksiin ja tulkintoihin. Ne muokkautuvat myös valintojen mukaan. Näemmekö mahdollisuudet arvojen toteutumiseen vai esteet, jotka tekevät oman osan vaikeaksi. Tämä kaikki vaatii monia valintoja, kompasteluja ja onnistumisia.

Uskollinen apuri

Arvojen toteutumisessa auttaa omatunto. Nyt päästään kolkutukseen. Se on sydämen suora viesti, joka kiinnittää huomiota valintaan, jonka voi sillä hetkellä tehdä. Mitä useammin toimii sydämen ohjeen mukaan, sen herkemmin hennonkin äänen kuulee.

Välitön palkkio oikeasta valinnasta on rauha, tyytyväisyys tai jollain tavoin sisäinen tieto, että valitsi oikean reitin. Jos toimii vastoin omatuntoaan, itselleen anteeksiantaminen auttaa tekemään paremman valinnan seuraavalla kerralla.

Eksyksissä

Jos identifioituu varkaaksi, kiusaajaksi, epäonnistujaksi, arvot voivat silti olla hyvät, mutta uskomukset omasta itsestä ja mahdollisuuksistaan eivät salli arvojen toteutumista. Ihminen alkaa toimimaan itseään vastaan. Äänestä tulee moittiva, jonka voi myös projisoida toisista johtuvaksi. Näin ollaan metsikössä.

Joskus voi käydä niin, että omatunnon ääni on lakannut kuulumasta, vaikka volyymi on täysillä. Jos toistuvasti tekee sydäntään vastaan, vastuu valinnoista unohtuu ja silloin hukkaa olennaista itsestään.

Uusiokäyttöön

Omatunto palvelee. Se ei syytä, vaan auttaa toteutumaan parhaana versiona itsestä. Siksi se ansaitsisi oman oppiaineensa: Kuinka olet Sinä?