Terhi Vedenkivi

Mieleeni on jäänyt eräs työreissu, kun tien laidassa viittoili pieni noin 10-vuotias tyttö valkoisen auton vieressä. Pysähdyin ja lapsen ilme kirkastui. Ensimmäiseksi hän kiitti, etten ajanut ohi, kuten kaikki muut tunnin ajan. Seuraavaksi tuli sydämeen iskevä lause: ”Haittaako, että olen romani?” Häkellyin kysymyksestä enkä edes muista vastaustani, mutta keho muistaa tunteen yhä. Isä istui autossa, bensa oli loppunut ja ainoa toivo avun saannista oli tytössä, joka kertoi, ettei mitään mahdollisuutta, jos isä olisi yrittänyt pysäyttää autoja.

Hyväosaisen häpeä

Käytin isän lähimmällä bensa-asemalla, tyttö jäi päivystämään autoa, ettei kukaan tee sille mitään vahinkoa. Kehuin isälle, kuinka valloittava tytär hänellä on, enkä taaskaan ollut kestää isän piilotettua kyyneltä ja hiljaisuutta.
Matkan jatkuessa katsoin takapeilistä, niin pitkään tyttö huiskutti, kun suoraa riitti. Sovittelin lausetta omaan suuhuni, miltä tuntuu olla kontaktissa muihin: ”Haittaako, että olen…” Se miksi olen syntynyt. Ja hyväosaisuuteni vaati pitkän ponnistuksen häpeästä kiitollisuuteen.

Kansainvälinen kysymys

Kuinka moni pakolainen joutuu samalla asenteella anomaan paikkaansa Pohjolan auringon alla? Onnekkaimmat sen lunastavat, mutta paljon jää senkin jälkeen käsiteltävää identiteettiin, minkälaisena itsensä näkee ja mitä peiliä saa muilta osakseen.
Nykyinen tilanne haastaa meitä kaikkia tarkistamaan ihmiskäsitystään, mitä kohtaa katsotaan ihmisessä: erilaisuutta vai mitä samaa meissä kaikissa on? Tämän kysymyksen käsittely avartaa näkemystä kaikkiin ihmissuhteisiin ja tuo seuraavien sukupolvien ajan pelkkää hyvää.

Riikinkukon koreus

Vanhassa sadussa on tarina metsästä, missä eläimet olivat tyytyväisiä ominaisuuksiinsa. Pupu piti pitkistä korvistaan, hirvi komeili sarvillaan, kettu oli ylpeä hännästään ja jokainen ihaili toistaan. Eräänä päivänä metsään asteli riikinkukko, joka levitti pyrstönsä. Eläimet kohahtivat ja miettivät, mihin tästä voi valittaa, että yksi on niin ylivertainen. Joku tiesi, että Luojalle tietysti, koska oli kaikki tällaisiksi tehnyt. Luoja otti valituksen vastaan ja sanoi: ”Annetaan sitten riikinkukolle maailman rumimmat jalat ja jokainen saa itse päättää haluaako katsoa niitä vai kauneinta pyrstöä.”