Terhi Vedenkivi

Tunnetko tyypin? Aina sanottavaa toisten ulkoisesta olemuksesta, puhetyylistä, mielipiteistä tai mistä vain hän poimii aiheensa. Hiljalleen kritiikki alkaa automatisoitua, eikä hän muuta elämästä halua katsoa kuin ongelmia ja toisten väärää tietoa. Usein tyyppi ajattelee olevansa varsin terävä ja tietysti aina oikeassa, siksi keskustelu hänen kanssaan on rasittavaa tai mahdotonta, koska se ei ole vastavuoroista.

Jotkut heimolaisensa kääntävät terän myös itseensä ja marttyyrin surkuttelu paisuu mittoihin. He odottavat toisilta sääliä ja vapautusta syyllisyydestä, josta valta armahtaa on ainostaan heillä itsellään.

Mistä tyyppi löytää korvat, siihen hän kaataa dataansa. Hän ei huomaa itse muuttuneensa, vaan kaikki johtuu kurjasta maailmasta tai toisten ihmisten tyhmyydestä ja tietämättömyydestä. Näin katkeruus tulee oikeutetuksi, vaikka jokainen tilanne on uusi valinta löytää itse rakentavampi näkökulma.

Liian kirkas peili

No tuli itse juuri kritisoitua tyyppiä, sorruttua vaikeaan haasteeseen. Kuinka suvaita suvaitsemattomuutta? Kenelle voi nostaa peilin ja kysyä vaahtoamisen takana olevia syvempiä motiiveja? Kannattaako itsensä altistaa siihen, kun todennäköisesti joutuu mustalle listalle ja tyypin oikeassa olemisen tarve vain lisääntyy.

Mietin, kuinka monesti elämän aikana olen vaihtanut mielipidettä. Uusi tieto on laajentanut käsitystä ja näkemykseni on muuttunut. Tuuliviiri, lammas laumassa tai manipuloitavissa, sanoisi tyyppi, mutta minulle se on kasvua. Jos pitää varmasti kiinni omasta mielipiteestään, alkaa karttaa kyseenalaistavia näkökulmia. Jääräpääkin olen, joten tiedän, että kasvu on joissain asioissa hidasta. Käsitykset on syytä päivittää ja syventää ajan tasalle. Siihen tarvitsisin kipeästi oikeaa ravintoa.

Tarjottimella

Ei me paljoakaan itse keksitä, yhdessä täällä eletään ja samat ilmiöt meitä pyörittävät. Nyt on tarjottimella sotia, diktaattoreita, ilmastomuutosta, pakolaisuutta ja muuta varjoa, joka tunkee uutisista ja yleisestä ilmapiiristä kuin sumu maiseman ylle. Negatiivisuutta on tarjolla runsaasti. Moni seuraa tarkasti maailman tapahtumia, toiset annostelevat ja jotkut säätävät itsensä kokonaan ulos tietovirrasta.

Kaivan vastapainoksi tietoa uusista innovaatioista. Huomaan, että maailmassa tapahtuu paljon myös hyvää, mutta ne uutiset eivät helposti meitä saavuta. Meillä on koko kansan Yle, joka voisi ottaa isomman vastuun siitä, mille tiedolle altistumme. Siksi kirjoitin suoraan Ylen korkeimmalle johdolle sähköpostin, jonka jaan kanssanne siinä toivossa, että joku teistä patistelisi myös yhteistä Yleämme.

Rakas Yle,

Koska tarkoituksenne on ylevä ja suuntanne on selkeä, ”jotta Yle olisi vastakin arvostettu ja rakas”, uskallan kirjoittaa teille. Televisiosta uutisia on tullut katsottua vuosikymmenet. Olette tärkeä ja luotettava tietolähde, kiitos siitä. Tässä olette tarkoituksenne ytimessä.

Levottomuuksien ja monien uhkien aikana kevyt viihde voi olla joidenkin toive. Rikkaiden rouvien elämän seuraaminen ja muut kaupallisten kanavien kanssa kilpailevat viihdeohjelmat antavat hetken sumun todellisuuteen. Miten se tukee arvojanne? Tämä lyhyt kritiikkini avatkoon motiivin ja oven varsinaiseen ehdotukseeni.

Ihmisten mielikuva, pelot ja odotukset taloudesta, ovat osa ekonomien tuntemaa aallokkoa. Laajennan tätä psykologista ilmiötä perustehtäväänne, voisiko kaikkia koskevan toivon näkökulman kohottaminen olla vahvemmin agendallanne? Ehdotan, että kerran viikossa tulisi Hyvät uutiset, koska niitäkin on, vaikka usein ne hukkuvat katastrofeihin tai turruttavaan viihdehuttuun.

Tieteessä tehdään jatkuvasti uusia innovaatiota, ilmastoasioissa vaikeiden ilmiöiden lisäksi, tapahtuu myös toivoa herättäviä asioita. Jokainen voisi luottaa kuulevansa näistä uutisista, kun ne tulisivat säännöllisesti viikottain. Toivon näkökulma motivoi meitä omiin pieniin tekoihin yhteisen ja oman elämän hyväksi. Näkisin mielelläni Ylen kohottavan bruttokansanonnellisuutta eli onnellisuusindeksiä, teillä on siihen valtuudet, vapaus ja osaamista.”