Pyörimme tiedon virrassa päivästä toiseen. Osa datasta tarttuu meihin huomaamatta, osa pysyy aivoissamme hetken, kun oivallamme jotain ja liitämme tiedon omien ajatusten tilkkeeksi. Tietämisen eetos on vahva ja sitä arvostetaan. Kaikkien oletetaan tietävän esimerkiksi politiikasta, ilmastosta, kulttuurista ja terveydestä jotain. Koronasta varsinkin on monenlaista asiantuntijaa vastakkaisine tietoineen. Moni ajattelee tietävänsä enemmän kuin toinen rinnalla tepastelija. Se tuo arvolatauksen, joka asettelee ihmiset hierarkiaan. Kuka kuuluu oikeaan tai väärään leiriin. Tiedosta voi tulla vallan väline ja totuuden etsintä unohtuu.
Kuinka paljon on tietoa, jota emme vielä tiedä? Siihen ei taida olla kenelläkään yhtä pitävää vastausta kuin omasta varmalta näyttävästä todellisuudestaan. Hiljalleen ymmärryksemme karttuu ja vanha tieto korvautuu uudella. Sen suhteen me olemme aikamme vankeja.
Tiedon vastakohta
Mikä on tiedon vastakohta? Kun ei vielä tiedä – vai vääräksi osoittautuva tieto, jonka voimin joku pääsee sanomaan otsalamppunsa valossa sanat: Mitä minä sanoin! Intohimoisesti omaan asiaansa suhtautuva jää taikapiiriinsä, jossa harva suostuu siihen, ettei tiedä kaikkea. Sekin tieto, mitä itsellä nyt on, voi näyttäytyä myöhemmin pelkkänä hippusena ja siksi väärin tulkittuna isossa kokonaisuudessa. Tämä pätee mihin tahansa asiaan.
Tiedon muruset liimattuina uskomuksilla ja tuntemuksilla luo meidän todellisuutemme ihmisinä, yhteensä ihmiskuntana meillä lienee hiukan enemmän yhteistä kollektiivista tietoa. Kuinka monta kertaa olenkaan kääntänyt takkini ja ollut toista mieltä jos mistäkin asiasta. Se on kasvua ja laajentumista. Oikeastaan nautin siitä, kun löydän uuden näkökulman, joka muuttaa todellisuuttani ja kyseenalaistaa vanhoja selityksiäni. Uusikin tieto voi olla puutteellinen tai aivan väärä, mutta pitää ajattelua käynnissä. Tämä toisinaan unohtuu.
Koko maasto käytössä
Täsmätietoa tarvitaan, toivon sitä verottajalta ja hammaslääkäriltä mainitakseni vain muutaman viime ajan kontaktin. ’Ei tietämisen’ tila avaa ennalta arvaamattoman. Siihen ei ole aluksi rakenteita, joihin asettaisi ymmärryksen puutteensa. Hiljalleen oma tila, keho, kokemus ja tunne alkaa muovata olemiseen. Tienviittoina toimii rauha ja lepo, silloin sydämellään näkee laajemmin. Siitä muodostuu henkilökohtaista tietoa. Toisen tieto on rakennettu eri palasista, mutta se on hänelle todellista. Jos me näkisimme motiivimme ja valikoivuutemme tiedon suhteen kirkkaammin, suostuisimmeko määrittelemään tietämisen sijasta käsityksiämme näkemyksiksi? Avaisiko se vuoropuhelua väittelyn ja oikeassa olemisen sijaan.
Omat isot ja pienemmätkin valinnat tiedon suhteen on hyvä tehdä siten, että katsoo karttaa niiltäkin kohdilta, joihin ei kuvitellut menevänsä. Kiire tietämisen reunustamien rajojen sisälle saa parhaimmillaan janoamaan sieltä ulos, katsomaan sitä, mitä ei vielä tiedä. Varman tiedon lukitseminen kuuluu aamulle, joka tulee aina yön jälkeen.
Tietoa tankkaamassa