Terhi Vedenkivi

Sähköposti kilisee, puhelin soi, asioita kirjaamatta, paljon muistin varassa. Kiire on tästä kaikesta valmis luikertelemaan kehoomme. Aamuyöstä pompahtaa tekemättömien asioiden listalta ideoita, miten selviytyä. Oma aika on pelkkä unelma, jota pyykkivuori ja lasten kuskaaminen harrastuksiin työntää yhä kauemmaksi. Ruuhkavuodet tiivistävät ajan harhaksi, ikään kuin se olisi loppumassa.

Mikä ihmeen kiire

Kiire sana aiheuttaa valtavan tietotulvan aivoissa ja samalla nousevat stressihormonit, joiden viaton tehtävä on auttaa suoriutumaan. Kiire vie pois nyt-hetkestä tarkistamaan tekemättömiä töitä ja ennakoimaan tai huolestumaan tulevasta.

Olen työyhteisöissä ja monissa koulutuksissa määritellyt ryhmien kanssa ilmiön eri sanoilla. Hyvä uudelleenmääritys kiireelle on suosittu ajankohta. Se antaa myös viitteen, että tehtävät ovat aikaan sidottuja.

Kiire kertoo enemmän sisäisestä tunteesta, jossa ei voi välttyä riittämättömyydeltä. Vaikka tekisit kuinka, mikään ei riitä. Varsinkin, kun ottaa huomioon ruuhkavuodet, lapset, ammatilliset haasteet, omasta terveydestä huolehtimisen ja mahdollisesti vanhenevat vanhemmat tarvitsevat yhä enemmän apua. Ja siinä samassa parisuhdekin rakoilee, sillekin pitäisi tehdä jotain.

Isi-isi

Elämä alkaa pyöriä konditionaalissa: pitäisi ja täytyisi. Mikä auttaisi? Se jo, että kysytään tämän kysymys. Jokaisella on tietoa itsessään, mutta yleisesti toimivia näkökulmiakin löytyy. Jos teet koneella töitä, säädä aika, milloin katsot sähköposteja. Keskeytykset johtavat siihen, että työtä ei jatketa siitä mihin jäi, vaan pakitetaan pitkä matka taaksepäin. Harvat asiat vaativat nopeaa ratkaisua. Lähes aina voi sanoa, että mietin asiaa ja palaan tiettyyn aikaan mennessä. Näin antaa odottavalle hyvän tiedon.

Kollektiivisesti yhteisöt voivat opetella puhumaan kiireestä asioina, jotka tehdään. Voiko aikatauluja ja resursseja tarkistaa? Onko priorisointi kohdallaan, mikä on tärkein työ saada valmiiksi. Kuormittuuko joku kohtuuttomasti, tietysti se luotettava vastuunkantaja?

Olen myös nähnyt onnistuneita kulttuurin muutoksia. Työntekijät alkoivat puhua siitä, kuinka paljon on aikaa. Jos kiireen tunne iski, kaikki alkoivat kävellä hitaammin, silloin keho teki rauhoittumisen. Myös lyhyt rentoutus mahdollisti uuden lähdön ja teki keskittymisen helpommaksi. Moni on kuunnellut kotisivuillani olevan ”tähti”-rentoutuksen.

Hidastusta ja tehokkuutta

Kiire on tiivistynyt ajankohta, jonka pitäisi helpottaa, kun asiat on tehty. Se ei voi olla olla normaali tila, silloin mittari on kalibroitunut stressitasolle. Sallitaanko asioiden sujua omalla painollaan vai onko kunniakasta puskea ja olla työn sankari? Keskeneräisyyden sietäminen voi olla myös hyvä apu lepoon ja luottamukseen, että lopulta asiat rullaavat riittävän hyvin.

Tyhjät tilat avaavat mahdollisuuden löytää uusia näkökulmia, tapoja toimia ja nähdä kokonaisuutta. Se lisää myös tarkoituksellisuutta, jota on hyvä kokea oman panoksen antamisesta kaikessa elämässä.

Jokaisella on oma rytminsä, kaikilla juuri oikea. Nopeus ei ole hitautta parempi. Rytmillä ei ole arvoa vaan sillä, että voi hengittää ja elää omaan tahtiin. Silloin jokainen saa eniten aikaan ja latautuu riittävästi.

Tempus

Saksalaiset filosofit vastustivat kiirettä perustamalla yhdistyksen nimeltä Tempus. He keräsivät iskulauseita: Vaikka kävisit tarkistamassa joka päivä, oliivit kypsyvät ajallaan.

Jokainen voi vaikuttaa kollektiiviseen ajan kokemukseen omalla olemisellaan. Aina, kun on läsnä tässä hetkessä, on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siinä on tila olla, tehdä ja toteutua. Siinä tapahtuu myös parhaita kohtaamisia. Aika on meille kaikille sama ja suuri resurssi siksi, että sitä tulee koko ajan lisää. Myös meidän jälkeemme.