Maailman kuohut tulvivat montaa kanavaa jokaisen elämään. Korona, arvoristiriidat, diktaattorit, ilmasto ja muuta isot asiat, joista kuulee kritiikkiä ja monenlaisia totuuksia, joita kukin todistelee intohimoisesti omien näkemystensä mukaisesti. Ja jokaisella vielä omakin lasti kaikkine tunteineen. Työttömyys, menetykset, huolet ja toteutumattomat unelmat, miten tähän elämään suhtautuisi?
Tahtominen ja haluaminen ovat hyvin analysoituja sanoja. Onhan niillä eroa, mutta joskus suunta vaihtuu, vaikka itse tekisi kaikkensa. Silloin juuri toivo astuu esiin. Parhaina päivinä sitä ei muisteta.
Kun katsoo taaksepäin, voi vain surulla ja hyväksymisellä päästää irti siitä, mikä ei toteutunut. Toivo kurkottaa eteenpäin. Se pyytää ihmisen suostumusta ilman takeita uusiin tilanteisiin, hyppäämistä ajan virtaan.
Epätoivo pysäyttää ja maalaa mahdottoman kuvan, silloin ei kannata tehdä enää mitään. Kaikilla meillä kuitenkin on oma tapamme kantaa toivoa. Jonkun tehtävä on taistella paremman puolesta. Siitä ajankohtaisena esimerkkinä Aleksei Navalnyi, joka altistaa itsensä paremman toivossa. Kunnioitan sellaista rohkeutta, jota itsessäni ei liiemmin ole.
Meistä löytyy kriitikoita, jotka kiinnittävät epäkohtiin huomiota. On tekijöitä, unelmoijia, puhujia, hiljaisia puurtajia ja kaikki tarvitsevat omaan tehtäväänsä energiaa ja uskoa. Välillä sitä löytyy ja toisinaan olemme muiden ihmisten toivon varassa.
Tarjolla toivoa
Toisten rohkaisu on hyvä ja arkinen tapa levittää toivoa. Kannustaminen ja tukeminen luo sillan, joka johtaa pimeästä takaisin elämän arkeen. Kaikki meistä on joskus siinä tilanteessa, että tarvitsee toisten kantamaa valoa. Sitä voi tietämättäänkin antaa, koska ihmiset osaavat lukea sitä soihtua, jota kannat. Toivo lisääntyy jaettaessa.
Käsittelemme paljon toivoa leski-kursseilla. Pelkästään siitä puhuminen tekee ihmeitä. Ikäänkuin meihin olisi asennettu reseptorit, jotka alkavat latautua energiasta, jota toivo edustaa. Toivosta on hyödyllistä kehitellä mottoja. Muutama kurssilaisilta nappaamiani on: ÄLÄ VALITA, ALA VALITA sekä ELÄMÄSSÄ EI MENE HUKKAAN!
Valintoja on tarjolla paljon. Toiset niistä perustuvat epätoivoon ja toiset toivoon. Kummastakaan emme voi olla varmoja, toteutuvatko niiden pohjalta tehdyt visiot, mutta henkilökohtaisesti valitsemme koko ajan. Sitoutuminen toivon näkökulmaan on valinta.
Toivo antaa motiivia luottaa hyviin mahdollisuuksiin ja toteuttaa niitä. Yhdessä me olemme siinä kohtaa ilmaston, koronan ja monen muun asian kanssa, että voimme kukin tehdä jotain. Seuraavat sukupolvet punnitsevat kuinka hyvin se riitti. Nyt kääritään hihat ja tankataan toivoa – ja tehdään.
