Mieli on mestari luomaan vastakkainasetteluja. Monet perustelut ja todistelut pitävät keinulaudan vauhdissa – ylös alas, ylös alas. Pelko ja toivo asettuvat eri puolille ja lisäävät mustavalkoisuutta. Kuinka vaikea on kuunnella rauhassa molempia, mutta yritetään.
Pelon äänet
Terapiatyössä kaikkia aiheita käsitellessä lähes aina pinnan alta paljastuu halu olla turvassa. Usein pelko tuo epämääräisen joukon tunteita, jotka koetaan ahdistuksena. Sen seurauksena lamaannutaan tai aletaan taistella ahdistusta vastaan. Tavallisina keinoina on omien tunteiden mitätöinti tai paheksuminen, vertailemalla itseään epäedullisesti toisiin ihmisiin saa vettä helposti tähän myllyyn. Pelolta karkuun juokseminen kaikkeen muuhun tekemiseen ja todistelemiseen elämänhallinnasta harhauttaa hetkeksi pelon, mutta kannoilla se pysyy ja löytää aina tutun polun parhaankin pakenijan puseron alle.
Olemme historian saatossa oppineet pelosta ja jääneet sen takia henkiin. Se kerää ennakoivaa tietoa mahdollisista uhkista, joista pitää selvitä. Pelon perustehtävä on suojella ja pitää huolta turvallisuudesta. Meissä kaikissa on syvälle rakentuva tarve turvaan.
Henkilökohtaisella tasolla mielikuvitus tuottaa paljon turhia uhkia ja nostaa valmiustasoa ylivireystilaan. Oma pelko tunteiden kirjona on hyvä opetella tuntemaan ja toivottaa tervetulleeksi. Joku puoli sinussa pyytää huomiota ja turvaa. Tunteen kohtaaminen laskee sen volyymitasoa ja avaa mahdollisuuksia katsoa tilannetta eri näkökulmista. Se herättää myötätuntoa itseä kohtaan ja kannustaa hiljalleen sopivina annoksina kuunnella toivoa.
Toivo kasvaa
Pelko kuten toivokin kurottaa eteenpäin. Ne siirtävät mielikuvia tulevaan ja tarjoavat suuntaa. Arvostettu opettajani, eetikko Martti Lindqvist sanoi: ”Toivo on astumista elämän virtaan, epätoivo rannalle jäämistä.”
Toivo ei ole aina mitä itse haluaisi, joskus se avaa vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, joita voi tutkia. Toivo on potentiaalista – mitä enemmän sitä toteuttaa, toivo kasvaa tavoitteeksi. Alitajuisesti ja tietoisesti valitsemme askeliamme siihen suuntaan, mitä ajattelemme ja mihin uskomme.
Toivo kunnioittaa ja arvostaa pelon tarvetta olla turvassa, mutta pelko piittaa toivosta vain omilla ehdoillaan. Yhdessä nämä ihmiseen ohjelmoituneet voimavarat auttavat realistisiin mahdollisuuksiin, jotka toimivat tienviittoina. Ihmisellä on vapaus valita yleensä hyvistä vaihtoehdoista. Jos jäljelle jää huonompia mahdollisuuksia, sitä enemmän tarvitaan viisasta toivoa.
Kaikki on yhteistä
Kollektiivinen toivo ja pelko vellovat voimalla. Erilaisista medioista ne siirtyvät muokkaamaan todellisuuttamme ihmisenä. Vastakkainasettelu vie sivupoluille todistelemaan kuka on väärässä tai oikeassa olijoiden heimoissa. Nyt kaivataan yksilötasolla ja kansakuntana kunnioitusta turvallisuuden tarpeeseen ja valoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
