Terhi Vedenkivi

Olin Pohjaanmaan perukoilla kouluttamassa iäkkäitä vapaaehtoistyöntekijöitä. He olivat varsin iloisia saadessaan lisää elinikää, kun kerroin tutkimuksien osoittavan auttavien ihmisten elävän laadukkaammin ja pidempään. Eräs mies tarinoi kuinka ennen laitettiin nuori hevonen tai joskus vain väsynytkin naurun päähän. Se seurasi vaunujen takana ilman vetovastuuta, kun muu valjakko hoiti työn. Vapaavuorolainen oli tiuhtiainen.

Tiuhtiaiset työssä

Hevosten voimia osattiin tarkkailla ja säästää. Oikeassa vaiheessa tiuhtiaisen paikalle pääsy auttaa nopeasti lataamaan voimia. Miten tämän tiedon siirtäisi työelämään? Hoisin yli 10 vuotta työssä uupuneita ihmisiä sekä ryhmissä että yksilökäynneillä.

Aluksi väsymisen kanssa yritetään pärjätä tekemällä entistä enemmän ikäänkuin väsymys olisi painikaveri, joka pitää selättää. Tappion maku tuo kyynisyyttä, kun voimat vähenevät eikä jaksa tarttua enää hyviin asioihin ja näkökulmiin. Jos tilannetta ei saa poikki, uupumus näivertää ammatillisen itsetunnon. Eräs lähelle eläkeikää päässyt hienon työuran tehnyt kuvaili olevansa kuin karrelle palanut paistinpannu, joka on mennyt käyttökelvottomaksi. Hän lakkasi näkemästä edeltäviä 35 vuotta ja määritteli itsensä enää uupumisen kautta, toivottavasti eläköityminen auttoi hänet takaisin itsekseen.

Paljon olisi tehtävissä ennen sairauslomien tarvetta. Miten työyhteisöjen viisaat ajurit (esimiehet) huomaavat vetovastuussa väsyvät ja minkälainen naru pitää heidät vielä porukan tahdissa mukana hetkellisesti vähemmällä kuormalla? Se on paras, nopein ja halvin ratkaisu. Tiuhtiaiset saavat uuden energian myötä uusia ideoita, jotka saattavat olla yrityksissä kullan arvoisia uusiutuneen työpanoksen lisäksi.

Valjakon vastuu

Kaikki alat missä ihmiset tekevät työn, ovat samojen lainalaisuuksien alla. Tavoitteet pitävät hyvin suuntaa, jos otetaan huomioon yksilön ja yhteisön energiatalous. Vapaa-aikakykyisyys on paras mittari. Väsyneet näkevät unia työroolistaan ja yrittävät ratkaista aamuyön tunteina valvoessaan pieniäkin työhaasteita, kun pitäisi nukkua.

Kuka tahansa voi antaa kaikkensa työhön määräajan, mutta siitä seurauksena omalla ajalla ei jaksa enää toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. Siitä alkaa hidas ja salakavala tie uupumiseen. Työssä on lupa latautua. Siihen on monia keinoja työn mielekkyyden löytymiseksi: työyhteisön ja esimiehen tuki, ilmapiiri, koulutus, arvostus, palaute ja työnilon alleviivaaminen. Onnistumisista on lupa nauttia.

Tiuhtiaisen tuikku

Naru pitää tiuhtiaisen yhteydessä muihin. Eristäytyminen pahentaa väsymystä. Kun ehtii katsella ympärilleen maisemaa, saa mahdollisuuden arvioida muutakin elämässään kuin työroolia. Olenko se kuka olen? Kuka olen?

Elämänkaari antaa armeliaita vaiheita määrittää itseään yhä enemmän ytimen kautta. Joulun alla pimeä alkaa vaatia valoa jota jokainen kantaa mukanaan. Mitä enemmän katsoo toisessa tuota valoa, sitä kirkkaammin se loistaa. Väsymys ja erilaisuuden tuoma ärsyyntyminen ovat omia kasvuhaasteita, johon auttaa oma ja toisten ydin. Samaa valoa me loistamme, toisinaan kirkkaammin joskus himmeämmin.

Kouluprojektimme opettaja Tiina Keskisen kanssa on tuottanut hyvää materiaalia tulevaan opaskirjaan, joka on suunnitteilla kaikille nuorten kanssa toimiville. 7. luokalla kävin kerran kuussa opettamassa nuorille asioita, jotka he opettivat edelleen vanhemmilleen ja opettaja vielä palasi tunneilla teemoihin.

Viime vuoden aiheita oli oman osuuden tarkastelu ilmapiiriin, voimavarojen tunnistaminen ja niiden aktivoiminen, tunteiden tunnistamista ja niiden vaikutusta suhteisiin, kuuntelemisen taitoa, kiukun kanavointia turvallisesti, unelmien rakentamista ja kaikkea mukavaa, mihin oppilaat lähtivät hyvin mukaan ja löysivät käytäntöön sovellettavia ratkaisuja.

Itsetuntemusta

Ohje viime tunnilla pohdittavaksi: ”Kun kohtaat minut näin, olen parhaimmillani.” Aluksi hämmästeltiin, mitä on olla parhaimmillaan toisten kanssa. Kaverit auttoivat määrittelyssä, iloinen, leppoisa, kekseliäs, rauhallinen jne. Tämä toi hyvää peilausta siihen, kuinka jokaisen persoonallisuudessa on monia puolia ja itse voi vaikuttaa millaisen panoksen tuo vuorovaikutustilanteisiin. Tärkeää on myös vahvistaa omaa kuvaa itselleen myönteiseksi.

Mietimme hyvältä tuntuneita kohtaamisia. Listasimme koetun mukaan parempia kohdatuksitulemisen tapoja.
Tässä esimerkkejä 14-vuotaiden käyttöohjeista:
”Älä huuda, vaan puhu minulle.”
”Kannusta minua!”
”Katso minuun, äläkä muualle, kun puhut minulle.”
”Väsyneenä en ole parhaimmillani, muistuta nukkumaan menosta.”
”Kunnioita reviiriäni, haluan olla rauhassa.”
”Usko minuun!”
”Pidä minua tärkeänä!”
”Koska olen äkkipikainen, anna minulle aikaa.”
”Neuvottele äläkä sanele!”

Pelisääntöjä

Näillä luodaan yhteisöön pelisäännöt, joihin kaikki voivat sitoutua. Kotitehtäväksi tuli esitellä vanhemmille omat käyttöohjeet sekä yhtä tärkeänä kuunnella mitkä ovat vanhempien käyttöohjeet. Kasvattaminen ei ole enää vain tiedon siirtoa vaan yhdessä oppimista ja rakentamista. Näin vanhemmatkin saavat päivittää omat käyttöohjeensa ja arvioida omia vuorovaikutustaitojaan.

Lisäksi läksyksi jäi: ”Mitä olen itse oppimassa -kuinka kohdata toinen?” Tähän opettaja palaa vielä oppilaiden kanssa.

Lahja

Jokainen ihmissuhde sisältää mahdollisuuden antaa lahjaksi omat käyttöohjeet päivitettyinä. Parisuhde kukoistaa, kun molemmat pyrkivät parhaimpaansa ja ilmaisevat sen avoimesti, kuinka toinen voi siinä auttaa. Molemminpuolinen käyttöohjeisto on hyvä tarkistaa jos ei aivan jouluna ja juhannuksena, mutta vähintään muutaman vuoden välein. Ennen kaikkea se auttaa kantamaan vastuun omasta osuudesta ihmissuhteissa. Se on tontti, missä kaikilla on täydet valtuudet. Niiden käyttämättä jättäminenkin on valinta.

 

Kevyt turvan tunne on kuin kupla, jonka hajoamista pitää varjella. Vihollisen tuoma uhka sijoitetaan vieraaseen, kuten politiikassa näinä viikkoina ollaan saatu jälleen nähdä. Tuntematon ja pelottava omasta itsestä siirretään muualle. Sen jälkeen mielikuvaan uskotaan. Uudet todisteet vahvistavat sitä, koska uskomukset vaikuttavat huomioihin ja tulkintoihin. Näin lukko toisensa jälkeen napsahtaa kiinni salaperäiseen ja kiehtovaan maailmaan, mitä itse kukin kantaa mukanaan. Siitä C.G. Jung puhui ihmisen varjona.

Varjon valinta

Tietoisuus on kuin jäävuoren huippu, meren alla vuori jatkuu. Pohjan ja meren kautta me kaikki olemme myös kollektiivisessa tietoisuudessa keskenämme. Jokaisessa on potentiaalinen ”vihollinen” ja rauhanrakentaja. Molemmat jäävät tutkimatta, jos ei tunnista niiden voimaa ja logiikkaa itsessään.

Arkeen saattaa vakiintua toimintastrategiaksi taistelu tai vähintäänkin varuillaan olo ulkoisia uhkia vastaan. Niitäkin riittää, Venäjän uhittelu, diktaattorivaltiaat, köyhyyden ja väkivallan kasvu, uutisista tulvii huolen aiheita jatkuvasti. Täysi kattaus lisää harhaa pahasta vieraasta, jonka toivotaan pysyvän kaukana. Onko elämämme kuva yhä enemmän nopeiden uutisten leikkaamaa pirstaletta? Kuka keskustelee oman varjonsa kanssa ja tekee valintaa, mistä siinä ottaa vastuun?

Lukon alta

Kaikissa meissä on epäluuloisuutta, pelkoja, vihaa ja kateutta, jotka jossakin tilanteessa saavat hienovaraisia ilmenemismuotoja tai johtavat suoraa toimintaan. Näiden tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti valintaa. Ymmärrys ja sovinnonteko itsessään olevien puolien kannssa, usein anteeksiantamisen kautta, johtaa vapautumiseen. Lahjaksi ryöpsähtää uutta energiaa, sitä hyvää varjoa, potentiaalia, mikä on ollut käyttämättä tuntemattoman ja ”pahan varjon” alla. Kaikki tämä maailmassa tapahtuva elää meissä jokaisessa.

Itseään silmiin katsominen, kivun ja ahdistuksen kohtaaminen on osa varjon tunnistamista. Samoin kaikelle hyvälle tilan antaminen ja voimiensa käyttöönotto niin, että se hyödyttää itseään ja vierasta, joka on saanut kantaa myös minun varjoani.

Tervetuloa vieras

Jos otetaan riski ja toivotetaan vieras itsessämme tervetulleeksi, tuntematon ja erilainen alkaa näyttäytyä mahdollisuuksina. Tarinassa Kettu pyysi Pikku-Prinssiä kesyttämään itsensä ja niin ketusta tuli ainutlaatuinen olento Pikku-Prinssille.

Ehjä ei ole vain palasia valmiiseen ennalta arvattavaan kuvaan, vaan potentiaalinen, täynnä uusiutuvaa energiaa, vaihtoehtoja ja luovuutta. Siitä kaikesta turvan löytävä kestää kuplien puhkeamisen, koska elämä kantaa silloinkin ja tarjoaa laajentumista, sinne, mitä ei vielä tunneta. Jokainen ajatus, valinta ja teko lisää kollektiiviseen tietoisuuteen aina jotain. Valinta on meidän.

Edesmennyt opettajani Martti Lindqvist sanoi: ”Toivo on sitä, että toivoo, että huominen olisi.” Kaikissa tilanteissa sitä ei jaksa tehdä, kun huomio kiinnittyy vuoren kokoisiin esteisiin. Silloin kannattaa etsiä ihminen rinnalleen, joka toimii sijaistoivona. Hän uskoo puolestasi parempaan huomiseen ja rakentaa sinulle siltaa eteenpäin. Joskus se voi olla kirja, vieraan ihmisen sana tai lehdessä pelkkä otsikko. Ympärillämme on toivoa monissa muodoissa.

Pidin juuri Nuorten leskien-kurssin, missä rakennettiin pienistä palasista huomista. Jokaisen taskusta löytyy tiedon murusia, mikä tekee huomisesta elämisen arvoista. Työnohjauksessakin tällä viikolla nostimme soihtua, toivoa on helpompi kantaa kuin toisten taakkaa – ja se on paljon hyödyllisempää kaikille osapuolille. Rinnallakulkijana pelkkä empatia näännyttää. Toivo avaa reitin ja kiinnittää huomion parempaan.

Toisinaan toivo on hiljaista tietoa, joka ei anna kirkasta muotoa. Silloin heitetään onki veteen ja odotellaan. Entiset kokemukset kertovat, että siellä on kaloja ja joskus tärppää. Suostuminen elämän rytmiin auttaa lataamaan toivoa, joka tarjoaa monta suuntaa, mistä taas pääsee valitsemaan omaa parasta polkuaan.

toivotaan yhdessä

Toivo on potentiaalista, kun toivot vähän, ajatus alkaa kääntyä mahdollisuuksiin ja huomenna tartut niihin jo enemmän. Toivo nostaa ja työntää eteenpäin. Ekonomistit sanovat, että taloudelliseen kasvuun vaikuttaa ihmisten odotukset, niitä aletaan toteuttaa. Mitä jos toivotaan kollektiivisesti parempaa!

Ehdotan toivon kesää meille kaikille. Ajattele joka päivä toivon näkökulmasta omaa elämääsi, läheistesi, Suomen ja koko maailman. Anna mieleesi tulla jokin symboli, mikä edustaa sinulle toivoa. Minulle tuulihaukan poikanen saa kantaa toivoa. Alitajunta on hieno tietokone, pelkästään ajattelemalla tuulihaukkaa, tiedostot toivosta tulevat käyttööni helposti ja kevyesti.

Kauneinta kesää! Palataan elokuussa blogin ääreen. Ilmaa siipien alle!

Yläasteen seiskaluokka on lähes käyty. Kirjoitin blogissani Viisaat lapset, 9/2014, pilottihankkeesta, jonka tarkoitus on lisätä vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta ja ymmärrystä toisiin. Jatkamme koko yläasteen harjoituksia luokanvalvoja Tiina Keskisen kanssa ja teemme tarkat muistiinpanot kokemuksista, toiveenamme tuottaa opaskirja nuorten kanssa toimiville. Nuoret ovat opettaneet oppimansa kotona vanhemmilleen, he palauttavat paperin vanhempien allekirjoituksella opettajalle ja teemme jokaiselle kansion, jonka he saavat peruskoulun lopussa mukaansa. Koko materiaali säilyy ja tulee heidän omaksi hyödykseen myöhemminkin. Kirjoitamme heille myös todistuksen kolmen vuoden oppimäärästä vuorovaikutustaidoissa.
Olen käynyt kerran kuukaudessa opettamassa kummiluokkaani. Olemme tehneet harjoituksia kuuntelemisesta, tunteiden tunnistamisesta kehossa, tunteiden nimeämisestä, voimavarojen lataamisesta ja rajojen hahmottamisesta, joka tuo omalle vastuualueelle myös valtuudet valita toimintaansa ja asennoitumistansa. Viimeksi kukin määritteli omaa tapaa kiukustua, sitten haettiin apukeinoja ilmaisuun.

Erilaiset tyypit

Jokaisella on oma tapansa reagoida.

Lisko – jähmettyy paikallaan, ei puhu, tekeytyy ”kuolleeksi”. Toiset luulevat, ettei tunnu missään, tyyppi kestää mitä vain tai on tunteeton kuin kylmä kala. Näin ei tietystikään ole.
Kuuma-Kalle – reagoi nopeasti, uhkaa, tekee tai sanoo sellaista, mikä on ylimitoitettua tilanteeseen.
Luhistuja – ottaa kaikki murheet kerralla harteilleen. Vanhat kokemukset musertavat uuden asian tullessa. Reaktio voi olla syvä ja joskus kestää pidempäänkin.
Itkijä – pidättelemätön itku tulee silloinkin, kun haluasi toimia tai sanoa jotain. Itku helpottaa, mutta saattaa johtaa myös avuttomuuden tunteeseen ja välttelyyn.
Lepattaja – näkee katastrofin aineksia kaikkialla, reagoi siksi ylimitoitetusti ja usein.

Oppilaat arvioivat itseään ja toisiaan samalla, kun todettiin, että on lupa ja hyväkin tunnistaa kiukku ja loukkaantuminen. Se antaa mahdollisuuden moneen tapaan jatkaa, niin että kaikkien kannalta tilanne tasoittuisi.

Apukeinoja sytytyslangan pidentämiseen

– Tunnista asiat, mitkä saavat sinut kuumenemaan.
– Hengitä syvään ja hitaasti, kehosi ja mielesi rauhoittuu. (Tästä tehtiin harjoituksia).
– Erota asiat ja ihmiset. Voit olla eri mieltä, mutta älä yritä satuttaa niitä, jotka katsovat eri tavalla.
– Pura tunteet turvallisesti (liikunta, musiikki, puhuminen jne.)
– Opettele voittamaan ja häviämään, molemmat taidot ovat hyviä.
– Itke ensin, jos itkettää, mutta esitä kantasi sitten, kun saat sanottua.
– Ole tietoinen, miksi sanot jotain kaverille, ärsytätkö vai yritätkö tulla kuulluksi.
– Pysy siinä, mikä asia on käsillä ja ratkaise se ensin. Älä kylvä ongelmaa muualle.
– Opettele puhumaan itsellesi rauhoittavasti ja hyväksyvästi.
– Anna anteeksi itsellesi ja toisille.
– Palaa asiaan myöhemmin, kun olet rauhallisempi.
– Opettele käyttämään turva-aluettasi. (Tästä tehtiin mielikuvaharjoitus: Ympärilläsi on alue, joka kuuluu sinulle, usein käden mitan verran. Siihen siirrettiin mielipaikasta turvallisuuden tunne värinä. Turvakehää testattiin, kaikki mitä ei halua päästää iholle asti, pomppaa kehän reunalta pois, sanat, ajatukset, toisten tunteet.)
– Ajattele hyviä ajatuksia, voit valita niitä itse! Ne antavat hyvän olon sinulle, näin vaikutat myönteisesti ympäristöösi.

Kotiläksy joka perheeseen

Kaikille tekisi hyvää keskustella perheessään ja parisuhteessa omista keinoista ratkaista kiukustumista. Mitä ollaan opittu? Onko pelisäännöistä hyvä sopia aika ajoin uudestaan, esimerkiksi aikalisä, ettei tule sammakoita lisää suusta. Milloin viimeistään palataan asiaan, ettei lakaista maton alle? Siellä ongelmat kasvavat vain korkoa. Toisinaan niihin kompastutaan kunnolla, jolloin reilu tulistuminen auttaa nostamaan käsittelemättömät asiat esille. Ei siis ole yhtä reseptiä käsittelyyn, vaan jokaisen on opittava vastaamaan omasta ja kohtuullisesti toisten hyvinvoinnista.

Unelmien viisaus

Tasapaino tunteiden kanssa avaa hyvän mahdollisuuden seuraavaan tärkeään aiheeseemme koulussa; unelmointiin. Se on sisäistä tietoa siitä, mikä tekee elämän hyväksi. Unelmat muuttuvat tavoitteiksi, kun ne unelmoi niin todeksi, että niille voi asettaa aikataulun. Nuorilla on tuore taito kuunnella itseään ja ottaa suuntaa hyvään. Aikuisen apua tarvitaan kannustamiseen ja lataamiseen. Nuori saa olla välillä iso ja itseriittoinen ja toisinaan niin pieni, että pyrkii vielä syliin. Viisaat vanhemmat katsovat kauniiksi lapsensa, kiukkuiset ja vastustavat sekä vastustamattoman ihanat!

Valo herättää ja aamut näyttävät parastaan. Linnut laulavat, ihmiset katsovat kadulla toisiaan. Heräämisen ihme on taas tapahtunut, kun päivänsäteet tervehtivät hymyillen ventovieraiden kasvoilla.

Menninkäisen herätys

Toisinaan matala aurinko pistää kuin parsinneula silmään ja potkaisee menninkäisen ilmoille. Silloin kevään ylistys julistaa osattomuutta ilosta. Osa meistä masentuu valon voimasta, se paljastaa kaiken pimeän mitä kannamme mukanamme. Tämä tarjoaa mahdollisuuden nähdä mikä meissä pyytää apua. Jumissa olo, kun ei ole ottanut monista vihjeistä huolimatta askelia, tärkeät valinnat ovat jääneet tekemättä. Taas on uusi risteys, valinta kiertyy aina uudestaan eteen.

Viesti

Mukanamme kulkeva tiedosto on niin suuri, ettei sitä heti ymmärrä. Turvattomuus, täyttymättömät tarpeet, syyllisyys tai arvottomuus, mitä kenelläkin, monenlaisia viestejä menninkäisten pimeästä olen käsitellyt. Työhuoneeseeni paistaa iltapäivän aurinko, jota on suitsittava sälekaihtimilla. Varjot kaatuvat matolle kuin tikapuut, niitä pitkin olen saanut monen ihmisen rinnalla kavuta tänäkin keväänä kohti kokonaista tarinaa, johon mahtuvat päivänsäteet ja menninkäiset.

Sopimus

Elämän käsikirjoitus on riittävän ehjä, kun suostuu ottamaan valot ja varjot, kaikki sen mikä on ihmiselle totta. Sen kanssa pärjää hiljaisena päivänä ja parhaana saa kiinni ilosta ja onnesta. Kiitollisuus on nopea reitti mahdollisuuksiin, jatkumo kiinnittää huomion siihen hyvään mitä on. Näin perustettu kivijalka houkuttelee rakentamaan tätä päivää. Oman osuuden tekeminen vahvistaa luottamusta, että lopulta elämä kantaa silloinkin, kun päivänsäde nukkuu. Aamulla mustarastas jo kantaa tulta nokassaan.

Jokaisella meistä on yksilöllinen käsitys omasta rajasta suhteessa muihin ihmisiin. Toiset vahtivat sitä tarkasti, joka nurkalla seisoo vartija. Joku toinen ei hahmota niin selvästi omaa eikä toisen rajaa.

Moni on oppinut erilaisista motiiveista johtuen toimimaan niin kuin olettaa toisten odottavan. Usein se ei ole lähellekään sitä mitä oikeasti odotetaan vaan itse kasattuja ajatuksia siitä minkälaisena lopulta tulee hyväksytyksi. Raja palvelee mittarina, jonka kautta puntaroidaan, pidetäänkö minusta vai ei. Näin jää rajojen sisäpuoli, varsinainen oma tila käyttämättä. Lisäksi on paljon vastakkaisiakin käyttäytymismalleja, joissa nimenomaan vain oma tila ja tarpeet ovat tärkeimpiä. Nämä polariteetteja toteuttavat ihmiset usein löytävätkin salaperäisesti toisensa.

Rajat remontissa

Elämänkaaren aikana tulee kehitysvaiheita tai kriisejä, jotka vaativat tarkistamaan rajoja. Mikä on minua, omaa maastoani ja mikä on minulle hyväksi? Usein juuri se on myös läheisille parasta.

Monien loukkaantumisien ja hankausten seurauksena alkaa kuulua ääni, joka pyytää omaa tietä. Se onnistuu rajan ymmärtämisellä. Aluksi oma tila voi tuntua vieraalta, jos siitä ei ole tottunut huolehtimaan, eikä siihen heti kaikki omat sisäiset osat tahdo taipuakaan. Usein kuitenkin kiukun sekaiset tunteet toimivat hyvänä apuna, ne kiinnittävät huomion rajaan. Hyvä kiukku kannattaakin käyttää rakentamiseen eikä loukkaantumiseen tai taisteluun.

Turvan tarve voi johtaa korkean aidan rakentamiseen, johon lähellä olevat reagoivat. Sen seurauksena aitaan laitetaan vielä korotusta tai piikkilankaa, että omaa tilaa ei menetettäisi. Parisuhteet ja muutkin läheiset suhteet ovat kovilla kasvun tässä vaiheessa.

Korkea aita tai muuri ilman oviaukkoa voi tehdä sisällä olevan näkymättömäksi ympäristölle ja jättää loukkuun. Kukaan ei tiedä kuinka erakoksi tai yksinäiseksi saatat itsesi tuntea. Suljettu huone palvelee oman aikansa. On vihdoinkin tila kokea rauhassa kaikki oman tunteet ja ajatukset todeksi.Pidempään sinne jääminen voi johtaa lukkiutuneeseen tilanteeseen, joka tekee liittymisen vaikeaksi.

Peilit rajalla

Raja toimii myös peilinä molempiin suuntiin. Joskus ihmisten kömpelöt kommentit auttavat hahmottamaan rajaa, jonka sisäpuolella on myös peili. Siitä voi nähdä itsensä, omat motiivinsa ja sen mitä haluaa. Jos raja ei ole selkeä tai siihen ei ole lupaa tai muuri on liian korkea, jää takkuamaan vain menetettyjen oikeutuksiensa kanssa.

Oman reviirin hahmottaminen auttaa sisäiseen dialogiin. Itsearvostus nousee ja tyytyväisyys kasvaa, vaikkakin aidan ylläpitäminen saattaa kuluttaa voimia. Kun on riittävästi saanut omaa tilaa käyttöönsä, suunta tarkentuu. Mikä on nyt tärkeää ja kuinka voin hyvin. Se jälkeen on varaa katsoa myös pystyttämänsä aidan yli. Prosessi johtaa siihen, että vanha aita ei enää palvele vaan rajoittaa. Sille on hyvä tehdä jotain. Jokainen vaikuttaa karttaansa, siitä voi lukea koordinaatit elämään.

Joustavat rajat sallivat kompromisseja eivätkä ne enää pudota omasta tilasta. Ymmärrys lisääntyy ja vuorovaikutus paranee itsen ja lähiympäristön kanssa. Mitä enemmän näkee sekä omaa että toisten tilaa, raja voi muuttua helposti ylitettäväksi ja samalla, jos niin valitsee, myös varsin pitäväksi.

Kokeile uutta materiaalia

Olen tehnyt monen asiakkaan kanssa lahon aidan, muurin ja piikkilangan purkua. Mielikuvat ovat aivoille totta! Testaa millainen raja riittää nyt. Minkä kokoinen tila, entä onko sillä väri tai muita tärkeitä ominaisuuksia? Pelkkä valo ympärillä tai ripaus kultaa vielä sen päälle on varsin toimiva. Se joustavaa, suojaa ja on turvallinen. Kaunis raja antaa mahdollisuuden itse päättää mikä tulee iholle tai senkin sisälle ja mikä pongahtaa rajoilta takaisin sinne minne asia kuuluu. Usein ne ovat toisten tunteita, tarpeita ja toiveita. Omaa rajaa huoltamalla valinnan vapaus kasvaa, sen kautta ymmärtää kunnioittaa myös toisten rajoja. Selkeä raja vetää magneetin lailla puoleensa niitä, kenen kanssa nautit elämästä.

Viime vuosisadan alussa oli tapana, että lapsista huolehdittiin lähettämällä heidät ruuan ääreen. Agnes oli 10-vuotias, kun hänet saateltiin syksyllä naapurikylään piikomaan. Ei ollut kännyköitä, ei lomia tai linja-autoja, millä olisi pitänyt yhteyttä kotiväkeen. Agnes teki talon puhdetöitä, sai sitä vastaan petipaikan ja ruokaa. Ikävä vain kasvoi niin suureksi, ettei sen kanssa enää voinut olla. Äiti tuli jouluksi hakemaan kotiin. Reen alla lumi narskui ja viima kylmetti kasvoilla, mutta sydän lauloi ilosta ja äidin läsnäolo lämmitti kuin leivinuuni.

Paluu

Rekivällyn alla vapisi pieni karitsa, jonka Agnes sai palkaksi koko syksyn työstä. Hän oli niin onnellinen; kerrankin jotain aivan omaa kotiin tuomisiksi. Hevonen pysäytettiin tien varressa olevan talon pihaan. Sieltä käytiin pyytämässä vettä juotavaksi. Agnes otti karitsan syliinsä ja talon lapset kirmasivat sen pehmeää karvaa silittelemään. Siitä pienen tytön ilo paisui niin isoksi, että se jälki ei unohtunut koskaan. Lopulta päästiin kotiin siskojen luokse yhdessä hoitamaan lammasta.

Juuret

Tämän tarinan kuulin isoäidiltäni, joka eli lähes 103 vuotiaaksi ja kertoi joulutarinaansa. Tosin itsekseni vasta ynnäsin vuosilukuja ja huomasin, että piikominen oli ehkä järjestetty pelastamaan tyttö kansalaissodalta. Vuosi oli 1918 ja perheen 17 vuotias poika menetti silloin kotipaikkakunnalla henkensä. Kuinka kiitollinen minäkin saan olla lampaasta ja köyhän perheen yhteisestä joulusta.

Vuoden pimein aika avaa monen kohtaamisen ensimmäiset sanat. Joka vuosi marraskuusta ollaan aika samaa mieltä; ”On niin pimeää, ettei lenkille viitsi lähteä”, ”kuin yöllä töitä tekisi”, ”väsyttää”,”ei valoa missään” jne. Palveleeko marraskuu yleistä tyytymättömyyttä, luvan kanssa saa moittia yhteistä vastustajaamme, pimeää?

Ihmisen mielen varastoista löytyy monta voimapaikkaa, usein ne liittyvät lämpimään kesään, valoon ja uusiutumisen aikaan. Työpaikoilla pitäisi olla päivittäin rentoutushetkiä, missä ihmiset voivat hakea varastoitunutta valoa. Pidin aikoinaan tyky-toimintana marras- joulukuussa isossa yrityksessä kymmenen kertaa klo 11-11.30 rentoutushetken. Käytimme hämärää hyväksi. 20-30 ihmistä tuli mattonsa kanssa suureen neuvottelutilaan ja rentoutuksessa käytin paljon luontoaiheita. Aivoille mielikuva ovat totta. Virkistyminen kohensi osallistujien oloa ja myös työtehoa. Työterveyshuolto teki kyselyä heiltä jälkeenpäin.

Muutetaanko asennetta

Yleensä ihmiset menevät voimapaikkaansa mielikuvissaan kesäisenä aikana. Masentuneiden kanssa toisinaan pimeä antaa luvan olla väsynyt ja levätä. Pimeä tarjoaa sallivasti turvaa. Tämä vuodenaika antaisi parhaat unet, jos ei olisi muita paineita, joita työelämässä tahtoo syksyyn kertyä. Mitä muuta mukavaa pimeä tarjoaa? Siivouksen voi jättää vähemmälle, pölyt eikä sen paremmin puhtauskaan näy. Kynttilät ja lyhdyt tarjoavat meditatiivisen maiseman. Ihmiset pysyvät koloissaan, koska illat tuntuvat lyhyiltä. On aika katsoa sisäänpäin, päivittää ajatuksia elämästä, lukea…

Marraskuu on mahdollisuuksien kuukausi monessa mielessä. Laitetaan yhdessä liikkeelle uudenlainen käsitys pimeästä syksystä, se on meidän lahjamme, jota etelämpänä ei ole. Hiljaisuus metsässä tai suolla rauhoittaa pään sisäisen puheen. Se on vapautta.

Kaikki konstit käyttöön

Kirkasvalolampun ääressä on mukava lukea päivän lehti. Valon hyötyyn riittää 20-30 minuuttia. Maikeanhimo helpottaa, unirytmi paranee, energia lisääntyy nopeasti päivän toimiin ja ainakin ikänäöstä kärsivät nauttivat tarkasta näkemisestä. Itse otan jo lokakuun alussa kirkasvalon käyttöön. Jos ei jaksa lähteä lenkille, pienikin päivittäinen liikkuminen auttaa. Kuminauhan vetäminen pitää hartiat kunnossa, venyttely sopii hämärän tarjoamaan rytmiin. Monet lomamatkat suunnitellaan pimeässä. Se on hyvä ponnin eteenpäin, kuunnella mitä tarvitsee ja mikä tekee hyvää.

Vielä runo uimareille kirjastani Kolmas Korva (2009)

ON HENGISSÄ MAA

Järven takaa harvat valot kaatuvat veteen,

hopeiset urkupillit soitavat talvea. Olen sula

kuuma käytävä, jota pitkin tarinat tulevat

vain minulla on lupa myöntää niille merkitykset.

Kahlaan veden varaan jaloissani jäistä rautaa.

Kuun sulkuviivassa kirjoitus:

Ajattele kaikki toisin.

Lapsi oppii lempivärinsä jo pienenä. Samoin mistä ruuasta pitää, mitä leikkiä haluaa leikkiä. Nämä kaikki auttavat kuulemaan ja ymmärtämään itseään. ”Pitäminen” alkaa näyttää myös vastapainon – asiat, joista emme pidä. Nämä kaksi vastakkaista positiota keinuttavat mielipiteitämme, joihin keräämme perusteluja, miksi jokin asia on hyvä ja toinen huono.

Ihmiset myös punnitaan näillä mittareilla. Poliitikoissa on niitä, joista pidämme ja niitä, joista emme pidä. Samoin on laita muissakin ihmisissä ja ilmiöissä, jokainen voi tehdä loputonta luettelo pitämisistään ja ei-pitämisistään. Ne muodostavat maisemaan harhan, joka vaatii olemaan kaikesta jotain mieltä. Kun asia on lukittu, perustelut alkavat kasvattaa omia uskomuksia niiden raja-aitojen sisälle, mihin määrittelee oman ”hyvänsä”.

Tulva

Tietoa tulee joka tuutista, ainakin osittaista informaatiota. Faktoja löytyy kaikkiin näkökulmiin ja siksi keinulauta keikkuu äärestä toiseen. Oikeassaolemisesta tulee arvo, josta pidetään kiinni harakkapoikueen tavoin, joka narskuttaa pihapuussa koko kesän. Keskustelua toki tarvitaan ja hälinä vie useaa asiaa eteenpäin, mutta tarkastelen hiukan provosoiden tilannetta yksittäisen ihmisen kannalta.
Valitsemistaan aineksista kukin leipoo omat mielipiteensä muistamatta laittaa niihin ’parasta ennen’ päiväystä. Takin kääntäminen on saanut huonon leiman, vaikka juuri se on kasvun merkki, ettei ajattele ikuisesti samalla tavalla, vaan antaa itselleen mahdollisuuden uuteen näkökulmaan. Vanhoista, loppuun kulutetuista mielipiteistä on luovuttava, ettei tehtävä jää aina seuraavalle sukupolvelle.
Energia virtaa huomion suuntaan. Jos kaikkiin asioihin ottaa kantaa, fokus katoaa ja tärkeät asiat hukkuvat tulvaan. Omakuva myös vääristyy: ikään kuin itsellä olisi aina oikea vastaus kaikkeen. Silloin tarvitaan niitä, joita voi katsoa alaspäin tai halveksia heidän mielipiteitään. Terve oman puheen ja ajattelun epäily johtaa syvempään ymmärrykseen.

Vapaus olla tietämättä

Pitämisestä ja ei-pitämisestä irrottautuminen ja tarkastelu sivusta antaa vapautta. Energia riittää tärkeisiin asioihin, jotka odottavat omaa panosta. Neutraalin tilan löytyminen tuo ymmärrystä ja uusia ja yllättäviäkin näkökulmia. Aloin joitakin vuosia sitten bongaamaan asioita, jotka eivät tarvitse mielipiteitäni. Ennen hanakammin olisin tiennyt vastauksen ja usein ilmaissutkin sen. ’En tiedä’ on ihana sanapari. Se ei vaadi, vaan tarjoaa vapauden tutkia asioita enemmän tai päästää irti, kun joku muu hoitaa sen.

Olemme itse poliitikkomme valinneet, silti monen kotisohvalta kuuluu mielipiteitä, kuinka näiden asiansa pitäisi hoitaa. Ehkä kannattaisi asettua itse ehdokkaaksi vaaleissa ja käyttää energiansa rakentamiseen, eikä eikä muiden kritisoimiseen – tai löytää jokin muu foorumi missä voi vaikuttaa.

Hereillä olo on ihanaa, kun voi tietoisesti bongata asioita, jotka eivät kaipaa minun mielipiteitäni. Niitä on paljon! Irti päästäminen luo uutta tilaa. Kollektiivisesti juuri siihen mahtuu se mitä ei vielä nähdä.

Joka kodissa diktaattorit istuvat uutisilla iltateen aikaan.
Mikään ei ole omaa, varsinkaan ajatukset,
jotka upotamme omaan totuuteemme.
Vaikka kukaan ei osaa laskea yhtälöämme,
kaaos järjestäytyy lopulta aina.

Viisaus on vuosilukuihin sidottu.
Ikiviisaus hulluutta, jonka aika vääristää
kuin kupera peili. Se on löydettävä
ja katsottava suoraan, vaikka silmät palaisivat
ja lakkaisivat näkemästä mitä sovittu on.

(osa runosta ULOSPUHALLUS,
teoksestani Kolmas korva, 2009)