Kevät toi vihdoin linnut, koivujen vihreät silmut ja järvien hopeiset pinnat iloksemme. Kesä alkaa koulujen päättymisestä. Monet lapset ja nuoret saavat todistukset, joiden avulla vertaillaan omaa sijoittumista suhteessa muihin.
Kilpailun hurmos tiivistyy myös urheilussa ja juuri nyt Euroviisuissa. Lisäksi meillä on omia mittareita, joilla mittaamme menestystämme itsellemme tärkeissä asioissa. Parhaimmillaan se kirittää myönteisesti ponnistelemaan.
Vertailun vitsaus
Usein vertailu toisiin ei pysy tekemisen arvioinnissa, vaan hiipii identiteettiin. Minä olen parempi tai huonompi kuin joku toinen. Näitä syvään juurtuneita uskomuksia ja kokemuksia terapiassa työstetään loputtoman paljon. Jos asemoituu aina paremmaksi, tarvitsee huonompia kohteekseen. He taas putoavat entistä huonommiksi, jos haukkaavat syötin alemmasta arvostaan. Tilanne ei tee oikeita voittajia kenestäkään. Hopeat ja pronssit kokevat jo häviävänsä, keskinkertaiset sulautuvat massaksi ja heikoimmat luusereiksi. Monikaan ei ole tyytyväinen itseensä.
Tämä ei ole alkuunkaan totta. Kaikissa on omat vahvuutensa, jotka voisivat enemmän tulla näkyviksi. Ensimmäiseksi ihmiselle itselleen ja sopivissa kohdissa myös toisille. Kenenkään ei tarvitse loistaa koko ajan täysillä.
Ehjä sydän
Eräs pieni koululainen oppi lukemaan ja kirjoittamaan omaa tahtiaan, hiukan muita hitaammin. Hänellä oli ainutlaatuisen vahva kyky kokea myötätuntoa ja avoimuutta ihmisten kanssa. Hänen vahvuuttaan ei mitattu arvosanoilla koulussa. Ensimmäisissä todistuksissa sanallisessa arvioinnissa oli lähes kaikissa kohdissa: Tyydyttävä. Hän kertoi innoissaan todistuksen saatuaan, että opettaja on kaikessa häneen tyytyväinen. Itsetunto vahvistui tällä tulkinnalla eikä kukaan sitä hänelle muuksi oikaissut. Hän onnistui aina olemaan myötätuntoinen itselleen ja toisille ja nyt aikuisuuden kynnyksellä on niin vahvasti ja kauniisti itsessään perillä, ettei tarvitse vertailua muihin.
Olisiko meillä jotain opittavaa tältä nuorelta mestarilta. Jos kilpailu ja vertailu ei määrittelisi meitä niin paljon, löytäisimmekö itsestämme enemmän sitä, mitä todellisuudessa olemme. Onnea ja menestystä kaikille tänä keväänä!
Tunnetko tyypin? Aina sanottavaa toisten ulkoisesta olemuksesta, puhetyylistä, mielipiteistä tai mistä vain hän poimii aiheensa. Hiljalleen kritiikki alkaa automatisoitua, eikä hän muuta elämästä halua katsoa kuin ongelmia ja toisten väärää tietoa. Usein tyyppi ajattelee olevansa varsin terävä ja tietysti aina oikeassa, siksi keskustelu hänen kanssaan on rasittavaa tai mahdotonta, koska se ei ole vastavuoroista.
Jotkut heimolaisensa kääntävät terän myös itseensä ja marttyyrin surkuttelu paisuu mittoihin. He odottavat toisilta sääliä ja vapautusta syyllisyydestä, josta valta armahtaa on ainostaan heillä itsellään.
Mistä tyyppi löytää korvat, siihen hän kaataa dataansa. Hän ei huomaa itse muuttuneensa, vaan kaikki johtuu kurjasta maailmasta tai toisten ihmisten tyhmyydestä ja tietämättömyydestä. Näin katkeruus tulee oikeutetuksi, vaikka jokainen tilanne on uusi valinta löytää itse rakentavampi näkökulma.
Liian kirkas peili
No tuli itse juuri kritisoitua tyyppiä, sorruttua vaikeaan haasteeseen. Kuinka suvaita suvaitsemattomuutta? Kenelle voi nostaa peilin ja kysyä vaahtoamisen takana olevia syvempiä motiiveja? Kannattaako itsensä altistaa siihen, kun todennäköisesti joutuu mustalle listalle ja tyypin oikeassa olemisen tarve vain lisääntyy.
Mietin, kuinka monesti elämän aikana olen vaihtanut mielipidettä. Uusi tieto on laajentanut käsitystä ja näkemykseni on muuttunut. Tuuliviiri, lammas laumassa tai manipuloitavissa, sanoisi tyyppi, mutta minulle se on kasvua. Jos pitää varmasti kiinni omasta mielipiteestään, alkaa karttaa kyseenalaistavia näkökulmia. Jääräpääkin olen, joten tiedän, että kasvu on joissain asioissa hidasta. Käsitykset on syytä päivittää ja syventää ajan tasalle. Siihen tarvitsisin kipeästi oikeaa ravintoa.
Tarjottimella
Ei me paljoakaan itse keksitä, yhdessä täällä eletään ja samat ilmiöt meitä pyörittävät. Nyt on tarjottimella sotia, diktaattoreita, ilmastomuutosta, pakolaisuutta ja muuta varjoa, joka tunkee uutisista ja yleisestä ilmapiiristä kuin sumu maiseman ylle. Negatiivisuutta on tarjolla runsaasti. Moni seuraa tarkasti maailman tapahtumia, toiset annostelevat ja jotkut säätävät itsensä kokonaan ulos tietovirrasta.
Kaivan vastapainoksi tietoa uusista innovaatioista. Huomaan, että maailmassa tapahtuu paljon myös hyvää, mutta ne uutiset eivät helposti meitä saavuta. Meillä on koko kansan Yle, joka voisi ottaa isomman vastuun siitä, mille tiedolle altistumme. Siksi kirjoitin suoraan Ylen korkeimmalle johdolle sähköpostin, jonka jaan kanssanne siinä toivossa, että joku teistä patistelisi myös yhteistä Yleämme.
Rakas Yle,
Koska tarkoituksenne on ylevä ja suuntanne on selkeä, ”jotta Yle olisi vastakin arvostettu ja rakas”, uskallan kirjoittaa teille. Televisiosta uutisia on tullut katsottua vuosikymmenet. Olette tärkeä ja luotettava tietolähde, kiitos siitä. Tässä olette tarkoituksenne ytimessä.
Levottomuuksien ja monien uhkien aikana kevyt viihde voi olla joidenkin toive. Rikkaiden rouvien elämän seuraaminen ja muut kaupallisten kanavien kanssa kilpailevat viihdeohjelmat antavat hetken sumun todellisuuteen. Miten se tukee arvojanne? Tämä lyhyt kritiikkini avatkoon motiivin ja oven varsinaiseen ehdotukseeni.
Ihmisten mielikuva, pelot ja odotukset taloudesta, ovat osa ekonomien tuntemaa aallokkoa. Laajennan tätä psykologista ilmiötä perustehtäväänne, voisiko kaikkia koskevan toivon näkökulman kohottaminen olla vahvemmin agendallanne? Ehdotan, että kerran viikossa tulisi Hyvät uutiset, koska niitäkin on, vaikka usein ne hukkuvat katastrofeihin tai turruttavaan viihdehuttuun.
Tieteessä tehdään jatkuvasti uusia innovaatiota, ilmastoasioissa vaikeiden ilmiöiden lisäksi, tapahtuu myös toivoa herättäviä asioita. Jokainen voisi luottaa kuulevansa näistä uutisista, kun ne tulisivat säännöllisesti viikottain. Toivon näkökulma motivoi meitä omiin pieniin tekoihin yhteisen ja oman elämän hyväksi. Näkisin mielelläni Ylen kohottavan bruttokansanonnellisuutta eli onnellisuusindeksiä, teillä on siihen valtuudet, vapaus ja osaamista.”
Elämän tapahtumien kulkua ei voi aina ohjailla. Joskus tulee vastaan jyrkkiä mutkia tai näköala eteenpäin on vain sumun peitossa. Toisinaan hyvin pienet ulkoiset tapahtumat saattavat toimia laukaisevana tekijänä vanhojen kipujen kokemiseen. Tunne tulee aina preesensissä eli alkuperäisenä ja aitona.
Avuttomuuden tunne on inhimillistä. Siihen kytkeytyy riittämättömyys, tieto siitä, että oma osuus ei avaa ulospääsyä. Minkälaiseen reaktioon avuttomuus meidät johtaa?
Opitut valinnat
Tunnistatko ja osaat nimetä avuttomuuden vai ohitatko sen pullistelemalla itsetuntoasi, ettet paljastuisi edes itsellesi? Oletko sisupussi, joka rakastat harmaita kiviä, koska niiden läpi ponnistelu tuntuu tutulta? Pudotatko hanskat etkä tee omaa osuuttasi ollenkaan ja alat tuntea olosi kotoisaksi kaiken surkeuden keskellä? Rankaisetko itseäsi yhä syvemmälle avuttomuuteen, koska et ole minkään arvoinen? Mietitkö loputtomiin kohtaloasi ja vahvistat uskomustasi: Aina minulle käy näin! Analysoitko pääsi puhki miksi, mikä johti sinut tähän? Ja mitä sitten vaikka ymmärtäisit? Lopulta tärkein kysymys on, kuinka tunnistat ja hyväksyt avuttomuuden tunteet ja kokemukset.
Myötätunto
Hyväksyminen ei pyydä ratkaisua tai tietoa, mihin tilanne johtaa. Mitä sanoisit hyvälle ystävällesi, kun hän on heikoilla, voimaton ja avuton? Voi olla, että sanat ovat vähissä, mutta myötätuntoinen asenne kulkee kuin valo läpi säröjen ja halkeamien. Katso itseäsi samalla tavalla. Oma tarina muuttuu kasvun myötä ja avuttomuuden kokeminen antaa siihen hyvä mahdollisuuden.
Meissä on monta kerrosta, yhtä aikaa avuttomuuden kanssa myös opittuja taitoja ja vahvuutta, vaikka tunne kertoisi jotain toista. Hyväksyminen avaa yhteyden omiin sisäisiin apuihin ja näkökulmiin sekä myös muilta ihmisiltä tulevaan apuun. Aikuisille ei aina löydy vahvaa rinnallakulkijaa joka hetkeen, mutta itsessä on paljon voimaa. Kun avaa itsensä avulle voi hämmästyä, kuinka paljon vetoapua saa elämältä monin tavoin: sopivia sanoja, lauluja, artikkeleita, ikiaikaisia viisauksia, omia vanhoja oivalluksia ja kohtaamisia.
Avuttomuuden tunnistaminen, hyväksyminen ja avun vastaanottaminen johtavat terveeseen ymmärrykseen omista voimavaroista ja rajoista. Jokainen kirjoittaa elämäntarinaansa itse niistä kokemuksista, joita tulee pyytämättä sekä omilla valinnoilla. Avuttomuus on toisinaan ihmisen osa, se tekee meistä vuorollaan auttajia ja avuntarvitsijoita. Nämä tilanteet johtavat parhaimmillaan syviin kohtaamisiin, jotka mahdollistavat kaikkien ymmärryksen ja elämän taitojen lisääntymisen.
Psykiatri Carl Gustav Jung loi pohjan alitajuisen olemuksemme tutkimiselle. Hänen synkronisiteetiksi nimeämä ilmiö avaa käsitystämme mystiseen tai rationaalisesti selittämättömään maailmaan. Sen mukaan voi syntyä tilanteita, joissa kaksi tai useampi asiaa tapahtuu rinnakkain ilman, että niillä on kausaalista yhteyttä toisiinsa. Tästä tapahtumien yhdistymisestä syntyy merkitys sen kokijalle.
Jungin kerrotaan väitelleen Sigmund Freudin kanssa alitajunnan olemuksesta.Freud oli jo vanhempi ja arvovaltaansa kasvattanut, eikä hän antanut periksi omista tulkinnoistaan. Jung toi kiihkeästi henkisempää näkökulmaa käsitteisiin. Kesken kinastelun suuri puupöytä huoneessa halkesi paukahtaen. Se oli synkronisiteetin kokemus Jungille. Hän tajusi, että hänen ja Freudin opit jakautuvat omiin linjoihinsa ja Jung valitsi oman puolensa.
Sanojen voima
Aina ei tapahdu suuria sattumuksia, mutta pieniä voi järjestää ihan itse. Helppo menetelmä on bibliomantia. Sanan historia tulee siitä, että Raamattu avattiin satunnaisesti ja katsottiin mitkä sanat osuivat sormen alle. Tätä onnenpyörää voi pelata millä kirjalla vain. Olen monet kerrat saanut yllättävän lohdutuksen, oivalluksen, ilon, toivon tai kurkkuun jääneen itkun vain avaamalla kirjan ja lukemalla sanat, jotka osuvat silmiini.
Ajattelullamme on rakenteet, niiden ympärille tutut selitykset piirtävät rajat, joiden sisällä pysytellään. Avoin mieli, ei-tietämisen tila, vapauttaa tarkastelemaan onnenpyörästä tipahtaneet sanat uudella tavalla. Jokaisella sanat osuvat omaan yksilölliseen kohtaansa.
Sirkka ja Lauri
Kokeilen bibliomantialla kahdella hyllystäni löytyvällä kirjalla. Aloitan lempirunoilijastani Sirkka Turkasta. Runoilijana tiedän, että runo pitäisi lukea alusta loppuun, mutta bibliomantian ehdoilla otan nyt sen säkeen, mihin sormeni osuu. Anteeksi Sirkka.
Joka tapauksessa: vähä vähältä me väsymme, ilta tulee illan jälkeen, tähtiä syttyy lumen sekaan ja ikkuna kehystää meidät ikuisuutta vasten ikuisuutta varten. (Sielun veljet 1993, Tammi)
Kiitos Sirkka. Minä muistan tänäkin jouluna ikuisuuden.
Toinen kirjani on Lauri Järvilehdon Tee itsestäsi mestariajattelija, 2012, (tämäkin sattui Tammelta). Avaan sivun 111:
”Lopuksi, luovassa ajattelussa on erittäin tärkeää pitää taukoja. Tällöin intuitiivinen mielesi pääsee työskentelemään rauhassa. Tauot ovat tärkeitä sekä keräämisvaiheessa että viimeistelyvaiheessa. Monet suuret oivallukset ovat syntyneet, kun taiteilija on pitänyt lomaa työstään. Albert Einstein totesi kerran, että tehokkain hänen tuntemansa ongelmanratkaisumenetelmänsä on ottaa nokkaunet.”
Kiitos Lauri ja Albert. En olisi paremmilla eväillä keksinyt itse laskeutua joulun viettoon.
Meissä kaikissa asuu oikeustaistelija, joka pitää huolta rajoista ja oikeudenmukaisuudesta. Tämä urhea soturi tekee hälytyksen kiukulla. Kuinka suhtautua tai tunnistaa vihan tunne? Liian usein se ottaa tilaa suodattamatta. Joillekin se voi olla väärä ja kielletty tunne. Reaktiot ovat nopeita eikä siksi tule useinkaan mietittyä reittiä, johon kokemus sysää toimimaan automaattiohjauksella.
Ankea jana
Toisessa päässä janaa on taistelu ja riitely, joka näyttäytyy perheissä tuttuina riitaketjuina. Kaikki tietävät jo ennalta vuorosanat. Janan toinen pää johtaa lopulta jonkun alistumiseen ja uhriutumiseen. Hän alkaa ottaa marttyyrina syytä siitäkin, mistä oikeasti pitäisi puhua ja tehdä yhteisiä pelisääntöjä, koska ei näe riitelystä muuta tietä ulos. Ja taas riitaketju saa yhden lenkin lisää.
Kiukku on terve tunne, jota on syytä kunnioittaa. Sillä on viesti, että asiat eivät suju kokijan kannalta katsottuna oikeudenmukaisesti. Oikeat ja väärät ovat kunkin arvomaailman mukaan määriteltäviä näkökulmia ja siksi niistä tulee väittelyä. Politiikassa ja maailman suurilla kentillä nähdään isossa mitassa taisteluja erilaisten oikeuskäsitysten perusteella.
Oikeustaistelijalle eväitä
Tässä toimiva resepti: Opi tunnistamaan kiukku, hyväksy tunne ja kuuntele sen viesti. Näin vältyt ryntäämästä edellä kuvatulle ankealle janalle, taistelemaan tai alistumaan.
Katso ensin omaa kiukkuasi myötätunnolla, joka laannuttaa tunnetta, koska viesti on tullut perille. Saat aikalisän ja mahdollisuuden valita vaihtoehtoja, kuinka voisit ajaa oikeutta. Usein myötätunto syventää ymmärrystä myös vastapuoleen. Hänellä tai heillä on jokin syy toimintaan, joka sinua ärsytti. Näin päästään asiaan eikä eksytä syyttelyyn.
Rakkauden eli empatia ja myötätunnon lisäksi ripaus huumoria ja leikkisyyttä avaa yllättäviä näkökulmia oikeuden puolustajalle. Kaikkiin taisteluihin ei tarvita minun panostani, valitsen oman kohdan sen mukaan, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Voisinko tässä kohtaa ottaa kevyemmin?
Lempeä, luova, jämäkkä ja ymmärtävä oikeustaistelija on uskoakseni meille jokaiselle hyvä tavoite kasvussamme. Aikuiset opettavat lapsia esimerkillään. Nämä periytyvät ja kulkevat kollektiivisesti sukupolvien mukana. Oikeudentajun kehittyminen ja asioista puhuminen on yksi parhaista lahjoista maailmassa, mitä voimme antaa.
Greta Thunberg madeiralaisen taiteilijan teos talon seinässä
Harha omasta oikeasta olemisessa vahvistuu pönkittämällä sitä valikoidulla tiedolla ja ohittamalla muun informaation. Henkilökohtaiset suodattimet tiedon seulomiseen muodostuvat monista uskomuksista, osatotuuksista, toiveista ja peloista. Mitä jos muistaisimme, että jollakulla toisella voi olla erilaisia näkemyksiä samasta asiasta yhtä perustellusti. Mitä tapahtuisi, jos me kaikki kysyisimme itseltämme: Entä jos olen väärässä? Syntyisikö keskusteluissa enemmän kuuntelemista ja laajenemista?
Aika peilinä
Moni tieto on aikaan sidottu. Mitä ymmärrän intohimoisesta aiheestani vuoden tai viiden kuluttua. Entä tulevat sukupolvet tuhannen vuoden kuluttua? Esimerkkejä löytyy kaikilta saroilta. Ihmiset ovat saaneet parasta ja uusinta hoitoa ajan saatossa yrteistä, kovista antibiooteista, rokotteista ja leikkauksista. Ei tarvitse katsoa montaa vuosikymmentä, kun uusi tutkimus kumoaa edellisen. Välillä hunaja ei auta flunssaan ja nykyiset tutkimukset vahvistavat sen auttavan. Kananmuna nostaa kolesterolia ja siten verisuoniperäinen dementian riski kohoaa, seuraavaksi kananmunasta löytyi ainetta, joka pienentää Alzheimertaudin riskiä.
Alkaako oma tämän hetken tieto näyttää totuuden muruselta? Tai ei edes siltä.`Mitä se saa aikaan? Uuden tiedon kaipuuta, etsimistä, kuuntelua, kyseenalaistamista omaan tietoon, eikä aina siihen toisen. Kritiikkiä on helppo ladella muille, aina sitä vasta-argumenttien verran kiinnostuksen kohteestaan tietää.
Kuinka osaan olla väärässä
Uuden tiedon tullessa joustavuus auttaa arvioimaan käsityksiäni. Miten suhtautua siihen, että luulin olevani niin oikeassa? Alanko hakemaan vahvemmin todisteita, jolla saan kumottua uuden tiedon vai voinko myöntää, että olin väärässä? Se ei meidän kulttuurissamme ole tavallista. Sen voi todeta vaalitenttejä katsellessa.
Asioiden kehittyminen johtaa vanhan tiedon kumoamiseen. Sitä sanotaan henkilökohtaisessa elämässä kasvuksi. Kuinka laiskasti tai ahkerasti sitä teen?
Algoritmien tahdissa tanssimme ennakkoon luotuja askelia mahtavassa netin tietopankissa. Vaikka tiedämme sen, silti väitämme askelia omiksi mielipiteiksi ja itsenäiseksi ajatteluksi. Kukaan ei ole keksinyt kaikkea tietoa itse – aina se jostain tulee. Minkälaisten suodattimien läpi? Päivitänkö riittävän usein omia vai toisten asetuksia?
Epäily tiedon rajallisuudesta antaa ymmärrystä, että joka tapauksessa tieto on vain tämän hetkistä ja se voi osoittautua myöhemmin aivan toiseksi. Mitä tehdä jos on ollut väärässä? Maailmankatsomukset, usko omaan terveyteen, turvallisuuteen ja itsenäisyyteen voivat johtaa kyseenalaistamaan tiedon pelkiksi uskomuksiksi, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Irtipäästäminen ja hyväksyminen antaa mahdollisuuden oppia uteliaaksi toisten tiedolle. Väärässä olemisen myöntäminen vapauttaa todellisuuteen, että useimmiten tieto on rajallista ja on ihmisiä, joilla on siitä rajallisestakin tiedosta isompaa ymmärrystä kuin minulla. Opettelen olemaan väärässä, vaikka se vähän kirpaiseekin.
Olen miettinyt psykiatrisia diagnooseja. Itse ohitan sen niin paljon kuin mahdollista tavatessani ihmisiä vastaanotollani. Diagnoosi on alun perin tarkoittanut yleisessä kielenkäytössä päätöstä tai tuomiota. Sanatarkka määritys on ”läpikotainen tieto”. Se on pohja lääketieteeseen perustuvalle hoidolle.
Mielenterveyden diagnooseista oli hyvä artikkeli Helsingin Sanomissa 11.1.23. Siinä Jyväskylän Yliopiston tutkijatohtori Tomi Bergström ravistelee vakiintuneita käsityksiä hoitokäytännöistä. Myös eettiset ongelmat tulevat näiden näkökulmien kautta esille. Hän on kirjoittanut viime vuonna julkaistun kirjan Mieletön häiriö.
Mielenterveysdiagnooseja on paljon vaikeampi mitata kuin monia somaattisia sairauksia. Psykiatrinen diagnoosi on usein yksittäisen lääkärin tekemä oirekuvaus potilaan voinnista sillä hetkellä. Tutkijatohtorin mukaan diagnoosien tarkkuus ja ennustearvo ei ole luotettava ja siksi niiden antamiseen liittyy riskejä. Diagnoosin viitekehys saattaa kapeuttaa myös ammattilaisia kohtaamaan ihmistä itseään. Näin siis pohditaan kyseisessä kirjassa ja usein olen itsekin kummastellut, kuinka ihminen ottaa diagnoosin kantaakseen.
Havaintojani
Diagnoosi voi johtaa hyvään ja tarkoituksenmukaiseen hoitoon tai muodostua itseään toteuttavaksi kehäksi. Kun identifioituu diagnoosiinsa se saattaa roikkua päällä kuin nuhruinen takki vuosikymmenien ajan. Ja olen nähnyt vuorenvarmasti myös vääriä diagnooseja, joita ei ole purettu, vaan laitettu uusi päälle. Lääkityksiä on kokeiltu paniikkioireeseen, ahdistukseen, masennukseen, pakko-oireisiin, unettomuuteen ja moneen muuhun huonoin sekä hyvin tuloksin.
”Minä olen tällainen…” Olen kuullut monen sanovan itsestään erilaisia määrityksiä, jotka pohjautuvat diagnooseihin, kapeaan kuvaan siitä, mitä muuta ja paljon enemmän he ovat. Kuka siellä takin alla on? Moni voi ainakin hetkeksi riisua diagnoosin ja nähdä itsensä ainutlaatuisena. Silloin käyttämättömät voimat voivat yllättää. Kokemus on hieno, kun voi siirtyä lähemmäksi todellista olemustaan. Onnellinen masentunut, toiveikas ahdistunut, utelias uneton ja monta muuta paradoksia laittaa määrittelemään terveellä ja kauniilla tavalla minuuttaan uudestaan.
Parantumista ja kasvua
Matka itseen pyytää tarkistamaan mistä peilipinnoista katsoo elämäänsä. Meidän kaikkien ihmiskäsitystä voisi avartaa, jos antaisimme mahdollisuuden kulkea hitaammin, olla välillä vähävoimainen tai herkkä tuntemaan. Ei ole oikeaa tapaa elää tai päästä helpommalla, vaan jokaisella on omansa, kuinka toteutua niillä ominaisuuksilla, joilla on varustettu.
Moni etsii netistä apua ja paljon sieltä löytyykin, mutta silloin ollaan useimmiten upottavalla suolla, kun diagnooseja annetaan itselle tai perheenjäsenelle. Toivon, että kotidiagnooseja olisi vähemmän, oireilun syyt ja todellinen apu löytyy itsestä – olipa diagnoosia tai ei.
Sivuhuomio
Mietin pidempään ja tein havaintoja diagnooseihin liittyvistä ilmiöistä. Ennen tämän blogin kirjoittamista aihe nousi raikkaalla tavalla esiin mediassa. Tuntuu riittävän pelkkä ajattelu – joku nappaa aiheen ja lisää siihen uusia näkökulmia. Ehkä ryhdyn ajattelijaksi. Seuraavaksi mietin toivoa ja rauhaa, joka kerää kollektiiviseen kenttäämme valoa. Tule mukaan! Se saa määritellä suuntamme.
Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio oli koonnut viisaiden ihmisten ennusteita vuodelta 1997: Miltä Suomi näyttää 25 vuoden kuluttua eli 2022? Osa olisi voinut toteutua ja osa toteutuikin, mutta enimmäkseen ennustukset menivät pieleen. Valinnat johtivat muualle.
Unelmat ja pelot
Ihmisellä on aivoissa potentiaalisia alueita visioida tulevaa. Tietopohjana toimii historiasta opittu, realiteettien arviointikyky ja toiveet sekä pelot. Tämä sama kaava on yhteiskuntien lisäksi jokaisella yksilöllä oman elämänsä visiointiin. Olisiko vuodenvaihde hyvä aika miettiä, mitä itse olen oppinut tänä vuonna?
Toiveet ja pelot sekoittuvat helposti sisäisen puheen kautta totuuksiksi. Ne eivät ole faktoja, vaan mahdollisuuksia valita askelia erilaisille poluille. Realiteettien arviointia kannattaa tehdä laajalla perspektiivillä, että unelmat saavat tilaa. Unelmat muuttuvat tavoitteiksi, kun niitä alkaa ruokkimaan ja askel kerrallaan toteuttamaan.
Pelot on hyvä tunnistaa ja käsitellä riittävästi niiden juuret, jotka usein pyytävät vain turvallisuutta. Onneksi suurin osa peloista ei toteudu. Liika varmistelu ja välttely estävät kuitenkin unelmiin kurottamisen ja huomaamattaan tulee valinneeksi motiivikseen pelon.
Kirkkaat arvot
Kun katsoo tulevaa vuotta tai vielä pidemmällekin, meistä ei kukaan voi olla varma mitä tapahtuu. Sen takia ei kannata pudottaa tumppuja lumeen. Oma osuus on tärkeää, johtaa se minne hyvänsä. Näin ei jää elämän uhriksi, vaan käsikirjoitus voi pysyä joustavasti omissa näpeissä.
Johdattelen usein työssäni ihmisiä luomaan mielikuvan oman elämän käsikirjasta. Se on avoimena edessäsi, eletty elämä on kirjoitettu, ja tulkittu alkupuolelle. Niin – mieli ei kirjoita faktaa, vaan tarinaa. Avoimella sivulla on tämän hetken elämäntilanne, kysymykset, ilot ja muutostarpeet. Tyhjiä sivuja on edessäpäin. Niihin on lupa käydä tekemässä merkintöjä. Mitä haluat sivun reunaan kirjoittaa, se toimii toiveena ja joskus tilauksenakin. Vielä ei tarvitse tietää kuinka tulee sen toteuttamaan.
Olen kuullut ja nähnyt monta reunamerkintää: rakkaus, mielenrauha, ilo, terveys, muutos… Suurin osa näistä pehmeistä arvoista nousee tärkeäksi ja sen vuoksi ne usein toteutuvat. Tavalla tai toisella, jota kalenteriin kirjoittaessaan ei vielä tiedä, alitajunta ottaa todesta toiveet ja pyrkii muistuttamaan sopivilla tienviitoilla niissä hetkissä, kun on aika valita ja ottaa askel. Oma osuus on tärkeä toteuttaa, ettei tule pelkästään hyväksi unelmoijaksi, vaikka sekin on hyvä ominaisuus. Unelmointi kirkastaa arvoja, jotka asettuvat aina hierarkiaan. Kaikkein tärkeimmät arvot ohjaavat voimakkaasti toimintaa.
Muistiinpanot
Laita uuteen kalenteriisi reunamerkintöjä ja tulet ilahtumaan joka kuukausi kyvystäsi toivoa ja tarttua hyvään. Energia virtaa huomion suuntaan, näin tarinasi alkaa maistua omalta ja todelliselta. Se pitää mielen joustavana ja voit muuntua monen realiteetin kanssa kantamaan kaunista maailmaa.
Hevosenkengällä on yli tuhannen vuoden historia myös onnen ja suojeluksen talismaanina. Vaikka tinan valaminen lyijyn takia onneksi onkin kielletty, samoja ominaisuuksia voi vaalia: hyvää mielikuvitusta, optimismia ja kykyä ottaa vastaa vetoapua, toisten parhaimpia selityksistä. Tällä reseptillä on ilo heittäytyä rohkeasti kohti tulevaa vuotta.
Olen kirjoittanut yli kahdeksan vuotta blogia joka kuukausi, lukuun ottamatta kesäloman kuukautta. Missioni on toivon ja ymmärryksen lisääntyminen kipeidenkin kokemusten kautta – aika tyypillinen terapeutille.
Lokakuu leikkasi minulta sanat. Uutisvirta on kuin mutavyöry, jolle ei loppua näy. Sota, ilmastonmuutos, piinaavat väittelyt, joista demokratia muodostuu, ja puhumattakaan diktaattoreista, jotka saavat minut, vanhan pasifistin, toivomaan heidän kuolemaansa.
Isäni vanhat sotamuistot hiipivät uniini, vaikka hän ei niistä koskaan puhunutkaan. Soluihini siirtynyt tieto aktivoitui yksipuolisella informaatiolla, mitä syötin aivoihini. Valoa synkkään virtaan löysin yllättävältä taholta.
Valtioneuvoston uutisista
Tässä hyvästä ja runsaasta uutisvirrasta pieniä otteita: ”Mosambikiin valtioon tukemme keskittyy kahteen päätavoitteeseen: tasa-arvon ja kriisikestävyyden vahvistamiseen sekä opetusjärjestelmän ja oppimistulosten parantamiseen. Korostamme kaikessa työssä ihmisoikeuksia, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia.”
”Ulkoministeriö rahoittaa kehitysyhteistyövaroista Maailmanpankin opettajien täydennyskoulutus –ohjelmaa ”Coach”, jonka asiantuntijat vierailivat Suomessa 7.-8.11.2022.”
”Nuorisoasioista vastaava ministeri Petri Honkonen on myöntänyt 600 000 euron valtionavustukset nuorten yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitojen parantamiseen, yhteensä kuudelle hankkeelle. Avustuksilla edistetään nuorten osallisuutta ja elämänhallintataitoja.”
”Suomen kehitysyhteistyön painopisteinä Keniassa ovat naisten ja tyttöjen oikeudet ja erityisesti sukupuolittuneen väkivallan torjuminen. Toteutamme naisten oikeuksiin ja aseman vahvistamiseen keskittyvää hanketta YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin kanssa.”
”Palestiinahallinnon alueella tuki voi olla esimerkiksi konttikoulujen rakentamista beduiinikyliin, vesijohtoja, viljasäiliöitä ja aurinkopaneeleita. Lisäksi se on juridista apua ja poliittista vaikuttamista liittyen väestön pakkokarkotuksiin sekä omaisuuden takavarikointeihin ja tuhoamisiin.”
Globaalit arvot
Rakastan maatamme enemmän kuin koskaan keskeneräisyydestä ja puutteista huolimatta. Voimaa, osaamista ja taloudellista apua sijoitetaan sellaisiin kohteisiin, jotka rakentavat koko maailmaa paremmaksi. Niistä ei tämän synkän ajankohdan aikana paljoakaan uutisoida, mutta hyviä uutisia kannattaa etsiä.
Ilmastoa säästäviä keksintöjä tehdään paljon. Nuoret Pelle Pelottomat katsovat kirkkain silmin peltojamme ja innovoivat uusia energiaratkaisuja. Monet uudet ideat auttavat planeettaamme säästäviin ratkaisuihin. Osa on helposti otettavissa käyttöön, vaikka rahoitusta tarvitsevat muutokset ovatkin pidemmän narun päässä. Tietoa näistä keksinnöistä on, mutta ei paljoakaan päivittäisissä uutisissa. Olen oman uutisvirtani rinnalle ottanut sivupuron niistä. Minulla on itselläni parempi olla ja minusta on myös omalla paikallani silloin enemmän hyötyä maailmalle.
Aivojen ohjelmointi
Aivot aktivoituvat käsittelemään sitä materiaalia, mitä niille syötämme. Emme voi välttyä vahvistusvinoumalta tai -harhalta, jossa tietoa valikoiden vahvistamme omia ennakkokäsityksimme tai arvojamme tukevia näkökulmia. Siksi on hyvä tietoisesti valikoida päivittäin informaatiota, joka virittää aivojen hermoverkoissa toivoa ja mielekkyyttä.
On hyvä muistaa, että mikään näkökulma ei ole koko totuus. Joka luulee omistavansa totuuden mistä asiasta vaan, ajautuu Pisan torniin, joka vinoudessaan romahtaa – jos sitä ei koko ajan pönkitetä.
Kuka antaa nuotion sammua.
Liekin tanssi taipuu kuin ohut varsi,
Nuoren tytön, joka ei tiedä nivelten kuormasta.
Sitä tulta palat, mitä syötät noettuun kivikehään, ajatustesi oroborus, käärmeen kita ja häntä. Alku ja loppu muuttuvat, ennalta arvattu on vasta kertaalleen valittu. Anna palaa kaikki minkä tiedät, mihin uskot, ketä rakastat tai odotat. Silloin olet tuli itse. Parhaat paratiisit, 2014, Terhi Vedenkivi
Monenlaiset asiat odottavat elämässämme käsittelyä. ”Pitäisi tehdä, täytyisi ratkaista…” Ne voivat äkillisiä tai kestoaiheita liittyen ihmissuhteisiin, työhön, raha-asioihin, terveyteen, perheeseen ja omaan itseen tai mihin vain. Toisinaan asiat kertyvät huoliksi, pinoon hartioille, joka johtaa murehtimiseen toiminnan sijaan.
Askel kerrallaan
Valitse yksi asia pinosta ja muodosta siitä kysymys. Koska, kuinka, milloin, mistä apua? Alitajuntasi alkaa hakea vastauksia selkeisiin kysymyksiin. Anna sille tilaa ja opettele luottamaan, että tämäkin ratkeaa.
Kuuntele vastauksia, joita alkaa nousta. Voi olla, että luet tai kuulet jonkun toisen valinnoista vastaavassa tilanteessa. Pidä seuraavat kysymykset odottamassa vuoroaan. Kaikkea ei useinkaan voi muuttaa kerralla. Keskity yhteen kysymykseen, mikä eniten odottaa ratkaisua.
Huomaa risteys, missä voit punnita parasta vaihtoehtoa. Ole tietoinen valinnastasi, ettet vain ajaudu, näin siirrät vastuun ja vallan itsellesi. Kääri hihat ja tee oma osuutesi. Näin me huomaamatta usein toimimmekin.
Tapahtumat ovat myös peili itseen, joka muovautuu elämän varrella valintojen kautta. Identiteetti, vastauksesi kysymykseen: Kuka minkä olen, on kasvumaastoa, joka tuo tarkoituksellisuutta ja syvempää itsetuntemusta.
Mitä olen oppimassa
Kun olet tehnyt voitavasi, jatkat valitsemallasi suunnalla seuraavana päivänä. Tänään riittää useimmiten pieni askel. Ymmärrät itseäsi ja elämää syvemmällä tasolla, kun kysyt: Mitä olen tästä tapahtumasta oppimassa? Siitä alkaa prosessi, joka auttaa luomaan hyviä vaihtoehtoja ja löytämään voimavaroja. Ehkä kyseisen tapahtuman haastavuus olikin tärkeä lahja?
Seuraavalla kerralla osaat ehkä väistää kuopan, tai ainakin tiedät, miten selviät parhaiten. Luomalla mielikuvia me luomme todellisuuttamme ja annamme selityksiä tapahtumille, joita koemme. Einsteinin sanoin: ”Kuvittelukyky on tärkeintä. Se on esimakua elämän tulevista iloista.”
Kesälomalla on aikaa kuunnella itseä ja olla tarkkana mitä kuvittelee. Niistä siemenistä muodostuu versoja sadonkorjuuseen. Nautitaan kesästä – palaan taas elokuussa blogin pariin.
Presidentti Sauli Niinistö avasi uuden sivun suhtautumisessamme itänaapuriimme toteamalla, että nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät. Helsingin Sanomissa oli myös 12.3.2022 hieno Jussi Ahlrohtin artikkeli naamioista. Niillä peitetään todellista tai näytetään ulospäin sitä, mitä toivotaan näkyvän. Naamio palvelee aina jotain motiivia meidän jokaisen elämässä.
Hyödyt ja haitat
Naamio vahvistaa valtaa ja helpottaa asioiden hoitamista. Ammattien asiantuntijavaltaa vahvistetaan tutuilla naamioilla. Liian räväkkä ja höpöttävä terapeutti ei herätä luottamusta asiakkaissa, mutta muussa seurassa nämä ominaisuudet saattavat toimia hyvin. Poliitikot hakevat uskottavuutta monenlaisilla naamioilla.
Naamiot on valetttu käyttäjänsä muottiin ja ja joskus ne ovat huokoisia, päästävät läpi ajatuksia ja asenteita. Taitava kuulija osaa katsoa naamion taakse. Mitä empaattisemmin sen vähemmän naamiota tarvitaan.
Naamioiden piirteissä on myös itseltäänkin salaisia agendoja: Hyväksykää minut! Lupa liittyä toisiin voi edellyttää omassa mielessä naamiota, koska ei usko tulevansa hyväksytyksi omana itsenään. Naamio tuo turvaa. Sen taakse voi piilottaa ainakin osittain haavoittuvia puoliansa ja näyttää vahvemmalta, mitä tuntee olevansa. Paljon käytettynä naamio saattaa liimautua ihoon, jolloin tärkeä tila lakkaa olemasta.
Naamion valaminen
Kollegani Maire Toijanen teki aikanaan psykodraamaohjaajaopintojensa lopputyönään hienon työn naamioiden käytöstä, jota hän opiskeli mm. Brasiliassa. Saimme pienen joukon kanssa kokea Mairen ohjauksessa matkan rajapintoihin itsessämme, kun valoimme toistemme kasvoille kipsistä naamiot. Vain silmät ja hengityksen mahdollistavat aukot jäivät näkyviin, kun antauduimme hitaaseen työskentelyyn.
Ulkomaailma loittoni ja naamio sisältäpäin taltioi ihon jokaisen juonteen. Tila kasvojen ja naamion välillä tuli tärkeäksi. Peilipinta naamion nurjalta puolelta avaa uudella tavalla kysymyksiä: Kuka minä olen suhteessa muihin? Mitä jää näkymättä ja mitä pelkään tai toivon?
Yksin ollessa luulen olevani milloin mitäkin ajatusten laukasta riippuen. Naamiosta tietoiseksi tuleminen lisää ymmärrystä siinä kirkkaassa todellisuudessa, kun näkee itseään samaan aikaan sisältä ja ulkoa. Se mahdollistaa myötätuntoa ja avoimuutta itseä kohtaan ja rakentaa pohjaa sille, että ei huku naamioiden taakse. On hetkiä ja ihmisiä, joiden kanssa ei tarvita mitään naamioita. Mitä enemmän elää avoimessa tilassa, sen vastuullisemmaksi tulee siitä, kuinka ja minkälaisin motiivein liittyy muihin.
Naamiot herättävät kysymään, kenellä on enemmän totuutta käytettävissä, näkijällä ulkoapäin vai naamion kantajalla? Luulen, että molemmilla yhteensä on pelimerkit parempaan vuorovaikutukseen, jos tunnistetaan omat naamiot ja ollaan valmiit kunnioittamaan naamion sisäpuolta. Ehkä jonain päivänä olemme valmiit laskemaan kaikki naamiomme. Siihen asti harjoittelemme tietoiseksi tulemista lempinaamioistamme.
Kirjoitan joka kuukausi blogin. Sitä on mukava miettiä ja alitajunta tarjoilee teemoja terapeutin tutuilta alueilta. Nyt uutisvirran sotatoimet ottivat etuajo-oikeuden, enkä voi sitä ohittaa. Epämääräinen ahdistus atomisodan pelosta 60-luvulla muokkasi lapsuuttamme. Nyt näen samaa nykynuorten huolissa.
Epigeneettinen muisti
Monien sukupolvien hiljaisen tiedon mekanismi aukeaa hiljalleen tieteen kehittyessä. Epigeneettinen perinnöllisyys tarjoaa selityksiä. Tietyt kokemukset ovat kuin valokuva, jota geenit kantavat eteenpäin. Tästä saadaan varmasti lisää ymmärrystä solutasolla, mutta meillä on siitä kokemusta.
Vanhempani kokivat sodan. Äiti nukkui takki päällä, että pääsi nopeasti juoksemaan suojaan ilmahälytyksen tullessa. Hän törmäsi pimeässä puistonpenkkiin 12-vuotiaana, löi päänsä ja heräsi maasta yksin katsellessaan pommien putoamista. Tämän kuulin vasta aikuisena, kun hän kertoi nähneensä pommeista unta yli 50-vuotiaaksi. Pimeän pelko oli siirtynyt minuun kuoleman pelkona, joka oli täysin irrationaalista. Se laittoi etsimään turvallisuutta ja altistusten kautta lopulta hyväksyin pimeän ja valon sisaruksiksi elämääni.
Sanattomuus
Isäni lähti 18-vuotiaana jatkosotaan, haavoittui ja selvisi siitä. Paras ystävä oli etulinjassa mukana. Pojat pitivät toisiaan kädestä kiinni hypätessään kuoppaan turvaan. Ystävä sai pahan osuman päähän ja putosi kuoppaan kuolleena isäni päälle. Tästä isäni ei puhunut koskaan, kuulin tapahtuman sukulaiselta isän jo kuoltua. Osa kotiin pallanneista ratkaisi sotatraumat raivoamalla, usein humalassa ja osa sulki suunsa. Kokemuksille ei tullut sanoja.
Omat yllättävät pelästymiset ja uhkatilanteet tuottivat oudon leimahduksen, että pääni hajoaa. Isän tarinan ymmärtäminen antoi selityksen. Isän trauma siirtyi kuin valokuva minuun epigeneettisen muistin kautta, eikä minulla ollut tiedossa tarinaa, mihin olisin voinut mielikuvani sijoittaa.
Puhumattomat tapahtumat johtavat siihen, että tarvitaan kokonainen elämä, koska tarina aukeaa vasta takaperin, eikä aina sittenkään. Vanhempien painajaiset tikattiin painaviin täkkeihin, joiden alla nukuimme, vartuimme ja opettelimme elämään pelkojemme kanssa.
Lahja
Kuinka voimme kantaa rauhasta ajatusta, toimia sen eteen nyt? Olen valmis maksamaan rauhasta kovan hinnan. Miten voimme auttaa sodan uhreja, sillä se kannattaa. Monet seuraavat sukupolvet tulevat kärsimään tästä käynnissä olevasta sodasta. Sodassa on vain häviäjiä.
Traumoja voi myös tasapainottaa ja kertoa riittävässä määrin kokemuksistaan, että jokainen voi ymmärtää mihin suvun tarinaan itseään kirjoittaa. Todennäköisesti epigenetiikka kuljettaa myös parantumista eteenpäin. Silloin juoni siirtyy ainakin jossain määrin helpommin seuraavan sukupolven valtuuksiin kirjoittaa tarinaansa itse.
Isäni jäi hahmoksi, jota en oppinut tuntemaan ihmisenä. Kuolinvuoteellaan hän kuitenkin antoi suuren lahjan sanomalla: ”Kaksi asiaa, joita en ole osannut koskaan kertoa, sanon nyt: Sota pilasi elämäni ja minä rakastan sinua.”
Ihmisen osa on suostua siihen, että totuus ja todellisuus ovat usein kaukana toisistaan. Joskus ne voivat limittyä, lähestyä tai hipaista toisiaan. Todellisuuksista käsin voidaan väitellä, perustella, puolustella ja haastaa. Puhdas totuus on vain harvoin aavistettavissa, se on hetki, jolloin tajuaa oman todellisuuden pienuuden.
Mittatikut
Todellisuudet muodostuvat kokemuksista, omasta kulttuurista ja arvoista. Oman todellisuuden keskiössä mittatikkuna olen minä itse. Erilaiset todellisuudet eivät kohtaa, sen havaitsee hyvin seuraamalla nykyistä maailman tilannetta, sodan uhkaa ja oikeuksien hakemista omasta todellisuudesta.
Miksi houkutus oikean tiedon omistamiseen on niin suuri? Oma todellisuus pitää todistaa myös itselle jatkuvasti, koska se on ajattelun ja toiminnan perusta. Todellisuudet pohjautuvat erilaisiin uskomuksiin. Niiden pohjalta naulataan teesit, joista syntyy mielen sisäiset faktat.
Lääkäri Paul Broca 1800-luvulla tutki ihmisen aivoja. Hänen teoriansa mukaan älykkyys oli sidottu aivojen kokoon, mitä suuremmat aivot, sitä viisaampi ihminen. Monet sen ajan tiedemiehet testamenttasivat aivonsa Brocan tutkimuksiin, jotka paljastivat usean menestyneen tieteilijän aivot normaalin tai jopa pienemmän kokoisiksi. Tutkimukset paljastivat Brocan olettamuksen olevan virheellinen, mutta hän pysyi kannassaan ja totesi: ”Eivät he niin älykkäitä olleetkaan!” Oma todellisuus oli hänelle niin totta, mutta hänen nimensä jäi elämään lääketieteessä Brocan alueena aivoissa.
Vapaus ja epävarmuus
Jos suostuu näkemään, että elää oman todellisuutensa kuplassa, monet asiat muuttuvat. Epävarmuus lisääntyy ja samalla vapaus tutkia asioita uudelleen. Jälkiviisaus on tiedon ylimpiä asteita, sen avulla voidaan nähdä kokonaisuuksia, mitä kaikkea matkan varrella opittiin.
Kansakuntana jälkiviisauden hyödyntämiseen menee vähintään muutama sukupolvi, nyt vasta näemme suomettumisen syyt ja vaikutukset. Itse kasvoin noina vuosina ja taaksepäin katsottuna ymmärrän ilmapiiriä ja normeja, jotka muovasivat todellisuuttani. Se voi yhä muuttua, laajentua tai supistua. Se näyttää väärältä tai puutteelliselta toisen todellisuudesta käsin, kuten itsekin näen monen erilaisen todellisuuden kuplan. Toivon usein niiden puhkeavan, kuten esimerkiksi naisten oikeuksia estävän fanaattisen todellisuuden Afganistanissa ja monessa muussakin maassa.
Jos vain muistetaan, että meillä kaikilla on oma toimiva, mutta puutteellinen kuplamme, jonka sisällä yritämme parhaamme. Auttaisiko se askel kerrallaan avartaviin ajatuksiin paremmin kuin väittely, kenen kuplassa on kaikkein oikein tieto?
Koko ajan uutisvirta kertoo, kuinka huonosti monet voivat. Masennuksesta kärsii meistä joka viides jossain elämän vaiheessa. Nuorten pahoinvointi on myös huomattu. Uupumus ja loppuunpalaminen uhkaa montaa selviytyjää. Moniin muihin vaivoihin on helpommin saatavissa apua. Mitä huonommassa kunnossa ihminen on, sitä vähemmän hän jaksaa etsiä apua. Sen pitäisi olla paremmin saavutettavissa.
Terapiatakuu
30:n mielenterveysjärjestön yhteinen Mielenterveyspooli teki vuonna 2019 kansalaisaloitteen terapiatakuusta. Aloite tavoitti nopeasti yli 50 000 tukijaa. Siinä vaaditaan säädettäväksi mielenterveyslakiin uusi pykälä nk. terapiatakuusta, koska suosituksena hoitoon pääsy ei ole toteutunut Suomessa.
Onneksi asia hiljalleen etenee. Hoidon oikea-aikaisuus on tutkitusti tärkeää, koska pitkä odottelu hoitoon johtaa kroonistumiseen, itsetunnon heikkenemiseen ja jopa työelämästä syrjäytymiseen. Mielenterveysongelmat maksavat hoitamattomina enemmän kuin hoidettuina. Avuntarvitsijan oma kokemus saadusta avusta voi muuttaa elämän suunnan. Hänen ympärillään olevien läheisten huoli tulee mitoitetuksi niin, että he voivat olla rinnallakulkijoina, eivät murehtijoina.
Matala kynnys
Moniin mielenterveyden ongelmiin on jo saatavilla apua, kunhan osaa etsiä oikeista paikoista. Hyvä esimerkki on NUOTTI-valmennus 16-29-vuotiaille nuorille, jotka voivat itse hakea apua KELAsta ilman lääkärinlausuntoa. Nuoria autetaan yksilökeskusteluissa Nuotti-valmentajan kanssa löytämään itseään, omaan paikkaansa ja voimavarojaan.
Muitakin matalan kynnyksen paikkoja on, mutta terapiatakuu on lukossa ainakin oikea-aikaisuuden kanssa, koska psykoterapeutteja ei ole riittävästi. Eriarvoisuutta lisää myös asuinpaikka. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Monin paikoin Kelan tukema kuntoutuspsykoterapia ei onnistu, koska lähistöllä ei ole tekijöitä tai avuntarvitsija ei vain jaksa etsiä terapeuttia.
Mistä tekijöitä
Itse saan viikottain kyselyjä ihmisiltä, jotka etsivät terapeuttia Kelan kuntoutuspsykoterapioihin. He kertovat ottaneensa kymmeniin terapeutteihin yhteyttä, mutta harvat voivat ottaa uusia asiakkaita. Nyt tarvitaan kentälle tekijöitä, töitä riittää. Miksi sitten tätä ammattikuntaa on liian vähän?
Viime vuonna Kela korvasi noin 55 000 ihmiselle kuntoutuspyskoterapiaa ja luku näyttää olevan kasvussa. Lähivuosina eläkkeelle jääviä psykoterapeutteja on enemmän kuin valmistuvia. Koulutukset ovat kalliita, 30 000 – 60 000 euroa terapiasuuntauksesta riippuen. Jälleen on uusi kansalaisaloite avoimena, sen tavoitteena on, että psykoterapiakoulutus olisi opiskelijalle maksutonta, kuten suurin osa muistakin ammattiin valmistavista koulutuksista Suomessa on. Aloitteessa on jo yli 50 000 allekirjoitusta, joten se menee eduskunnan käsiteltäväksi, mutta sen ehtii allekirjoittamaan 15.3.2021 asti.
Suomessa on tiukat kriteerit psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön. On hyvä, että pidetään huolta hoidon laadusta, mutta vaatimusten ulkopuolelle jää paljon hyvää, jota voisi hyödyntää.
Monessa muussa maassa on laajempi tarjonta terapian viitekehyksistä. Suomessa uudet psykoterapiasuuntaukset tyssäävät tiukkoihin seuloihin. Esimerkiksi kouluttajien pitää olla kyseisen suuntauksen vaativan erityistason psykoterapeutteja. Se ei aina ole mahdollista, mikäli ei aiemmin ole kyseisen suuntauksen koulutusta hyväksytty. Uusien suuntausten kohdalla pitäisi olla erilaiset kriteerit. Tarvitaan uusia raikkaita ajatuksia ja lain muutosta.
Valvira hyväksyy ja valvoo psykoterapeuttinimikkeen käyttöoikeutta. Se käyttää asiantuntijaelintä, joka muodostuu jo Suomessa vallalla olevien psykoterapiasuuntauksien asiantuntijoista. Olisi hyvä, että uudet suuntaukset voisivat lähettää oman asiantuntijan kertomaan perusteista Valviran asiantuntijaryhmälle, etteivät mittatikkuna olisi ainoastaan jo hyväksytyt terapiasuuntaukset.
Avain lukkoon
Nyt tarvitaan psykoterapeutteja. Yksi hyvä täydennyskeino olisi laventaa psykoterapeuttinimikkeelle säädettyjä lakeja. Kentällä on paljon käyttämätöntä terapeuttipotentiaalia. Esimerkkinä psykodraamaohjaajat, joiden koulutus venyy helposti 5-8 vuoteen, tanssi-ja liiketerapeutit, taideterapeutit, hypno-ja suggestioterapeutit ja monet muut ovat pohjakoulutukseltaan ja terapiakoulutukseltaan yhtä taitavia tekemään kuntoutuspsykoterapioita kuin nykyiset psykoterapeutit. Tilannetta olisi hyvä tarkastella näkökulmasta, joka vastaisi nykyajan tarpeisiin ja olisi vertailukelpoinen kansainvälisestikin.
Kentällä on valtava määrä taitajia, joille Valviran voisi antaa psykoterapianimikkeen käyttöoikeuden. Näin saataisiin heti ihmisille apua Kelan kustantamia kuntoutuspsykoterapioita varten. Ne myönnetään vuodeksi kerrallaan ja jatkoa voi saada kolmeen vuoden ajan. Monelle riittää lyhyempikin jakso, varsinkin jos terapian saa oirehtimisen alkuvaiheessa. Kela voisi tehdä myös lyhytterapiasopimuksia, joihin koulutettuja lyhytterapeutteja on jo olemassa. Rahaa säästyisi pitkiin terapioihin, kun kaikkia ei hoideta samalla mitalla.
Palasista koko kakku
Koulutukset on suunnattu yliopistojen alaisuuteen laadun takaamiseksi. Mielestäni opiskelu psykoterapeutiksi erilaisissa moduuleissa olisi varteenotettava vaihtoehto, ettei tarvitsisi täyttää nykyistä lain vaatimusta itsenäisestä teoreettisesta viitekehyksestä. Ehdotuksen moduuleista kuulin jo 2000-luvun taitteessa kokeneelta koulutussuunnittelijalta Tampereen Yliopistossa, mutta se ei ole tavoittanut käytäntöä.
Opiskelija voisi muodostaa yksilölliset erikoistumisen kokonaisuuden elementeistä, jotka sopivat hänen mielenkiintoonsa ja täyttävät nykyiset käypähoitosuositukset. Tähän tarvitaan asennemuutoksen lisäksi myös lainmuutosta.
Tutkitusti auttavinta terapiassa on hyvin toimiva suhde terapeutin ja asiakkaan välillä, suuntauksilla ei ole todettu olevan suurta vaikutusta. Hoidon aloittaminen mahdollisimman nopeasti antaa pitkäaikaisia tuloksia ja elämän laadun paranemista.
Iloa omasta työkalupakista
Olen tehnyt parikymmentä vuotta terapiatyötä. EMDR on traumaterapia, jota käytin jo ennen sen hyväksymistä käypähoitosuosituksiin. EFT oli aluksi ”outoa”, kunnes Psykologiliitto alkoi opettaa sitä. Tämä on nykyään tuttu työkalu monelle terapiaa tekevälle. Hypnoosi on myös tehokas alitajunnan voimavarastojen avaaja.
NLP-psykoterapiakoulutus ja hypno- ja suggestoterapiakolutus lopetettiin Tampereen Yliopistossa, koska ne eivät johtaneet valmistumiseen psykoterapeutiksi. Niiden hyöty ja vaikuttavuus on hiljalleen tutkittu ja todistettu. Yliopistojen olisi hyvä suunnitella laajasti uusia psykoterapiakoulutuksia. Lain raameja täytyy saada ajan tasalle.
Teen tämän blogin sisällön pohjalta konkreettisia ehdotuksia oikeusministerille, sosiaali- ja terveysministerille sekä opetusministerille. Heillä on avain lukkoon, jonka avaaminen mahdollistaa yhä useamman saavan itselleen sopivaa apua.
Terapeutin työ rinnallakulkijana on antoisaa. Toivon, että kentälle riittää uusia kollegoita ja uudistuneita terapiasuuntauksia. Tarvitsijat eivät lopu.
Lomien vietto totutuilla tavoilla ei ole ollut mahdollista ja tapahtumien ennustettavuus on tullut yhä haastavammaksi. Kukaan ei tiedä millainen tilanne koronan, töiden, terveyden tai minkään muunkaan osalta on tulevan talven aikana. Tämä vuosi on opettanut meille pienten hetkien merkitystä.
Ehkä ennustettavuus aiemmin on perustunut haavoittumattomuuden harhaan, mikään ei osu minuun. Toinen valitsee ikuisen huonon onnen kantamoisen, joka tapauksessa sattumien summa tuo aina saman taakan. Kumpikin perustuu uskomuksiin eikä todellisuuteen.
Palapeli
Pienet hetket ovat ison palapelin palasia. Joskus koottavana on varjokohtaa pensasaidassa tai loputonta taivaan sinen kirkkautta. Yksi tai kymmenenkään hetkeä ei vielä näytä koko kuvaa.
Mihin kiinnität huomiota, se saa merkityksen. Energia virtaa samanlaatuiseen sävyyn ja jäättää muistiin jäljen, jonka tulkitset faktaksi todellisuudesta. Kokemukset ovat tavallaan totta tapahtuessaan, mutta eivät koko totuus isosta kuvasta.
Suurennuslasin alla
Synkimmät kohdat saavat muistot vääristymään ja yleistymään. Silloin ne kokemukset pyytävät apua, jota ei ehkä aikanaan ollut saatavilla. Niiden huomioiminen antaa uuden mahdollisuuden.
Terapiatyötä pitkään tehneenä hämmästyn joka kerta, kuinka ihmiset antavat itselleen apua menneisiin kokemuksiin. Koskaan ei ole myöhäistä leikkiä hyvää lapsuutta. Kun on riittävästi saanut hoidettua haavoittunutta itseään, sen alle unohtuneet hyvät kokemukset alkavat pulputa. Ihmiset muistavat myös muut sävyt elämästään ja koko kuva alkaa hahmottua realistisemmalla tavalla.
Sen jälkeen ei tarvitse varautua pelkillä varjokohdilla tulevaan. Varjo ja valo kulkevat käsi kädessä, ilman toista ei ole toista. Koko kirjo tuo kaikki tunteet käyttöön ja tunne toteutuu aina tässä hetkessä, pienessä palasessa.
Puutarhurina
Ikä ja kokemus eivät aina tuo viisautta katsoa elämää kypsästi. Se voi lukita totuttuja ajatusketjuja tiukaksi saveksi, missä on vaikea kasvattaa kaunista puutarhaa. Hyvän kasvualustan vuoksi täytyy pitää itsensä hereillä, olla tietoinen mitä ajattelee ja miksi. Se möyhentää maata pienessä hetkessä, yhdessä palapelin palassa kerrallaan.
Viisas puutarhuri suostuu sekä huonoihin ja suotuisiin olosuhteisiin. Juuri se vahvistaa kasveja. Ei kannata tuhlata energiaa ponnistelemalla sitä vastaan, mille ei voi mitään. Ainoa mitä voit tehdä: Kastele kukkaa, älä rikkaruohoa.
Miksi kannattaa joka aamu nousta sängystä? Tuntuuko se pakolta, vaikka ei jaksaisi vai onko se samantekevää. Haluaisitko käyttää aikasi muutoin kuin tekemiesi valintojen mukaan? Onni on merkitys, jonka löytää joka päivä.
Japanilaiset tuntevat käsitteen ikigai iki (elää ja gai (syy). Niin isommat tavoitteet kuin pienet arkiset ilon aiheet saavat kaikupohjan omista merkityksistä. 100-vuotiaaksi eläneitä yhdistää voimakas ikigai yhteisön hyväksi. Kaikki mitä tekee, hyödyttää myös muita. Lisäksi toiminta tuottaa itselle iloa. Marttyyripuurtajilta tämä energia puuttuu.
Mittarissa iloa ja rauhaa
Monet terapiaan tulevista etsivät elämälleen tarkoitusta tai yrittävät ratkaista umpikujaa, joka on johtanut pois omasta ikigaista. Hyvä kysymys meille kaikille: Milloin viimeksi koit iloa? Mitä teit, keiden seurassa, mikä tuotti ilon? Miten voit lisätä iloa elämäsi pieniin ja isoihin valintoihin?
Merkitysten löytäminen ei johda ylikuormittumiseen, sen tekee vaativuus itseä kohtaan ja ylivirittyneisyys. Toisten määrittelemät elämänohjeet ja suunnat saattavat tuntua viisailta, mutta kannattaa punnita vievätkö ne omalle polulle. Tarkoituksellisuus tuo ilon lisäksi rauhaa ja lepoa. Näillä eväillä voi mitata, mikä riittää ja miksi ponnistella enemmän.
Herätys
Joillakin on kirkkaana ikigai, toisilla japanilaisen sanonnan mukaan se voi uinua sydämessä. Tyhjyyden tunne, näköalattomuus ja levottomuus ovat usein kaipausta siitä, että elämän tarkoituksellisuus olisi kirkkaampi. Tietyt tarkoitukset paljastuvat eri ikävaiheissa, siksi päivittäminen toisinaan on paikallaan.
Itseään voi herätellä kysymyksillä, mikä elämässä on arvokasta ja miksi. Pienet askeleet johtavat oikeaan suuntaan. Siksi kannattaa kuunnella, mikä juuri nyt on hyväksi ja toteuttaa se. Mitä uskollisemmin tekee tärkeitä asioita, sitä helpommin löytyy väyliä toteuttaa ikigaita.
Elämän tarkoituksesta on filosofoitu ja kirjoitettu paljon. Se voi kuulostaa juhlalliselta ja niin suurelta, että siitä saadaan vain väittelyä aikaiseksi. Näin voi olla varsinkin, kun katsoo erilaisten uskontojen tarjoamiin tarkoituksiin ja varsinkin rajoituksiin. Mistään ”oikeasta ja väärästä” ei ole sodittu enemmän.
Toiselle ei voi sanoa, mikä hänen ikigainsa on. Se on löydettävä itse. Jokaisella on omat arvot ja tärkeät asiat. Parhaiten niitä voi kirkastaa, kun hyväksymme omat ja toisten ikigait, huolimatta siitä, kuinka erilaiset ne ovat.
Luonnossa liikkuessa voi ihastella vihreän sävyjä, tuoreiden lintupesueiden pyrähdyksiä ja metsän runsasta kanttarellisatoa. Kuinka paljon täydellisempää olisi, jos me ihmiset olisimme osanneet säästää ja kunnioittaa planeettaamme. Kaikki muu on täydellistä, mutta ihmiskunta vain niin keskeneräinen.
Heikkous vai vahvuus
Luin juuri Mihail Šiškinin Sota vai rauha -teoksen, joka avasi ymmärrystäni pitkältä matkaltamme naapurimaahamme. Jos yksilön vaikuttamisen mahdollisuuksia ei ole, vastuun kantaa kaukainen hallinto eikä sitä ole syytä arvostella ainakaan ääneen. Kuinka monta sukupolvea tarvitaan muutokseen? Historian valossa tosi monta.
Nopean muutoksen toivossa on viisasta siivota omaa tonttia. Me kaikki kannamme jotain yhteiseen kekoomme. Ajatukset, puheet, teot, asenteet ja uskomukset luovat kollektiivisen kenttämme ihmiskuntana. Jokainen voi vaikuttaa omaan verkostoonsa.
Haemmeko toisten heikkouksia, joiden päältä koemme olevamme korkemmalla vai onko keskeneräisyyden näkeminen kutsu kasvuun ja muutokseen? Arvostelu on niin helppoa ja houkuttelevaa. Kritiikkiä tietysti tarvitaankin, että vastavoimia saadaan käyttöön parempaan maailmaan. Diktaattorien aika vain näyttää toistaiseksi jatkuvan. Miten sen kestää muuten kuin sulkemalla silmät ja säännöstelemällä tiedon määrää todellisuudesta?
Ihmiskäsitys luo maailmankuvan
Kuka minä olen? Kysymys tulee aika ajoin elämänkaaressa voimakkaasti ratkaistavaksi. Arvot kirkastavat minuutta, mikä on juuri minulle tärkeää? Kuinka itse voin toteuttaa sitä ja milloin toimin arvojen vastaisesti?
Ihmiskunta kehittyy ja kasvaa -joskin hitaammin kuin aiemmin toivoin tai uskoin. Etenemisvauhti ei kai ole niin tärkeää kuin oikea suunta. Humaanit arvot lienevät paras takuu ihmiskunnan jatkolle. Toisten kunnioitus ja arvostus takaa kaikille oikeuden elämään luontoa säästäen. Vaikka olemme toteutumasta kaukana, omaa osuuttaan voi kukin kantokykynsä mukaan arvioida.
Tiedän, että tämä aihe on kuuma ja aiheuttaa isoja tunteita, mutta siitä huolimatta itse painin ruokavalintojen, kuluttamisen, lentämisen ja ärsyttävien mielipiteiden arvostelemisen kanssa. Ja olen niin keskeneräinen! Samalla en voi unohtaa, että olen osaltani tullut muuttamaan maailmaa – toivon, että paremmaksi.
Muutamien satojen tai tuhansien vuosien päästä tämä tekoälyn aikakausi näyttäytyy keskiajan pimeänä jatkeena, jos me ihmiset unohdamme ihmisyyden, ytimen itsestämme, josta kukin voi lukea tienviittoja parhaaseen polkuunsa.
Juhannus lähestyy ja ihmiset kokoontuvat yhteen. Tapaamiset voivat sujua omien läheisten kanssa tutun kaavan mukaan. Kuka puhuu tai viihdyttää porukkaa, kenen ääntä ei kuulu, eikä kukaan tule häneltä mitään kysyneeksikään. Jotkut aiheet jäävät keskustelujen ulkopuolelle, koska mielipiteiden sävyttämiltä linjapuheilta halutaan välttyä.
Hyttyset inisevät, uudet perunat porisevat ja uimisesta ei saa tarpeekseen, jos ilmojen kanssa käy tuuri. Ihana valon juhla käen kukkuessa ja yölaulajien konsertissa on kesän odotettu tapahtuma. Juhlaseurueeseen voisi lähteä tänä vuonna yhden suun ja kahden korvan kanssa. Tuplaten kuuntelemista kuin puhumista. Kuuntelu avaa uteliaisuutta, miksi jonkun ajatukset ovat syntyneet juuri tuollaiseksi.
Oman mielipiteen esittäminen voi hetken odottaa. Hyvän tarkoituksen etsiminen erilaisesti ajattelevan ihmisen puheesta auttaa keskustelua eteenpäin niin, että mukava tunnelma kantaa kaikkia. Tarkentavat kysymykset syventävät kohtaamisia. Kysy kuulumisia myös häneltä, joka on keskipisteen laitamilla.
Yksinkertaiset lainalaisuudet
Kuuntele enemmän kuin puhut ja vältä ainakin pitkiä monologeja, joilla vangitset toisten korvat. Vastavuoroisuuden periaatteet ovat yksinkertaiset. Ne toimivat niin työelämässä, kouluissa kuin sukulaistenkin kesken.
Se joka kuuntelee, saa myös tilan puhumiseen. Ihmiset haluavat kuulla mielipiteitä vastavuoroisissa tilanteissa. Me suomalaiset olemme myös hyviä sietämään hiljaisuutta. Kun kaikki yhdessä kuuntelevat luonnon ääniä, syntyy syvä yhteys. Jokainen on läsnä omana itsenään.
Mieli on mestari luomaan vastakkainasetteluja. Monet perustelut ja todistelut pitävät keinulaudan vauhdissa – ylös alas, ylös alas. Pelko ja toivo asettuvat eri puolille ja lisäävät mustavalkoisuutta. Kuinka vaikea on kuunnella rauhassa molempia, mutta yritetään.
Pelon äänet
Terapiatyössä kaikkia aiheita käsitellessä lähes aina pinnan alta paljastuu halu olla turvassa. Usein pelko tuo epämääräisen joukon tunteita, jotka koetaan ahdistuksena. Sen seurauksena lamaannutaan tai aletaan taistella ahdistusta vastaan. Tavallisina keinoina on omien tunteiden mitätöinti tai paheksuminen, vertailemalla itseään epäedullisesti toisiin ihmisiin saa vettä helposti tähän myllyyn. Pelolta karkuun juokseminen kaikkeen muuhun tekemiseen ja todistelemiseen elämänhallinnasta harhauttaa hetkeksi pelon, mutta kannoilla se pysyy ja löytää aina tutun polun parhaankin pakenijan puseron alle.
Olemme historian saatossa oppineet pelosta ja jääneet sen takia henkiin. Se kerää ennakoivaa tietoa mahdollisista uhkista, joista pitää selvitä. Pelon perustehtävä on suojella ja pitää huolta turvallisuudesta. Meissä kaikissa on syvälle rakentuva tarve turvaan.
Henkilökohtaisella tasolla mielikuvitus tuottaa paljon turhia uhkia ja nostaa valmiustasoa ylivireystilaan. Oma pelko tunteiden kirjona on hyvä opetella tuntemaan ja toivottaa tervetulleeksi. Joku puoli sinussa pyytää huomiota ja turvaa. Tunteen kohtaaminen laskee sen volyymitasoa ja avaa mahdollisuuksia katsoa tilannetta eri näkökulmista. Se herättää myötätuntoa itseä kohtaan ja kannustaa hiljalleen sopivina annoksina kuunnella toivoa.
Toivo kasvaa
Pelko kuten toivokin kurottaa eteenpäin. Ne siirtävät mielikuvia tulevaan ja tarjoavat suuntaa. Arvostettu opettajani, eetikko Martti Lindqvist sanoi: ”Toivo on astumista elämän virtaan, epätoivo rannalle jäämistä.”
Toivo ei ole aina mitä itse haluaisi, joskus se avaa vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, joita voi tutkia. Toivo on potentiaalista – mitä enemmän sitä toteuttaa, toivo kasvaa tavoitteeksi. Alitajuisesti ja tietoisesti valitsemme askeliamme siihen suuntaan, mitä ajattelemme ja mihin uskomme.
Toivo kunnioittaa ja arvostaa pelon tarvetta olla turvassa, mutta pelko piittaa toivosta vain omilla ehdoillaan. Yhdessä nämä ihmiseen ohjelmoituneet voimavarat auttavat realistisiin mahdollisuuksiin, jotka toimivat tienviittoina. Ihmisellä on vapaus valita yleensä hyvistä vaihtoehdoista. Jos jäljelle jää huonompia mahdollisuuksia, sitä enemmän tarvitaan viisasta toivoa.
Kaikki on yhteistä
Kollektiivinen toivo ja pelko vellovat voimalla. Erilaisista medioista ne siirtyvät muokkaamaan todellisuuttamme ihmisenä. Vastakkainasettelu vie sivupoluille todistelemaan kuka on väärässä tai oikeassa olijoiden heimoissa. Nyt kaivataan yksilötasolla ja kansakuntana kunnioitusta turvallisuuden tarpeeseen ja valoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Follow
